perjantai 16. elokuuta 2013

Yhtenäiskoulun viikkotiedote 16.8.2013

Tervetuloa kouluun!


Aavistus tulevasta syksystä saapui keskelle kesää, kun lukuvuoden ensimmäinen päivä syöksi vettä taivaan täydeltä. Menneen kesän lämpö ja aurinko kulkeutui kuitenkin kouluun oppilaiden mukana. Se näkyi päivetyksenä kasvoilla ja naarmuina polvissa, kantautui iloisena puheensorinana ja kesänkuulumisina käytävillä.



Uuden aloittaminen on aina jännittävää. Uuden koulun, uuden luokan tai ihan vain uuden lukuvuoden. Saanko kavereita, onnistunko? Kokeneinkin konkari kyselee itseltään kysymyksiä, mutta huomaakin samalla, että uuden aloittaminen on myös uusi mahdollisuus: mahdollisuus onnistua, mahdollisuus löytää uusia kavereita.

Kokonaan uuteen elämänvaiheeseen astuivat viime vuoden reippaat eskarit, jotka ensimmäisenä koulupäivänä nousivat rohkeasti lavalle saamaan abeilta ihkauudet aapiset  - ja raikuvat tervetuliaisaplodit  niin kuin asiaan kuuluukin.


Uusien aapisten lumoamina ekaluokkalaiset jaksoivat istua pitkän tovin
lavan reunalla. Aika hyvin ensimmäiseksi koulupäiväksi.


Uuden koitoksen aloittivat myös uudet ja uusvanhat opettajat sekä muu henkilökunta, kuudetta luokkaa opettamaan tuleva Irina, resurssiopettaja Olli-Pekka, englannin opettajat Anita ja Viljami, opo Joonas, biologian opettaja Janne, iltapäiväkerhon vetäjä Ella ja terveydenhoitaja Tanja. Ihan kaikkia ei saatu kuvaan heti ensimmäisenä päivänä, mutta hekin tulevat toivottavasti tutuiksi kasvoiksi syksyn mittaan.



Tuttuun tapaansa Häiskä tulkitsi Urho Puuron sanaisen arkun antimia ja kertoi sadun Kärpäsestä, jota suotta aliarvioitiin kokonsa vuoksi. Pientä ei saa siis väheksyä, koska pieni on ihan yhtä tärkeä kuin suuri.
 

Häiskä oli kuullut huhupuheita, joiden mukaan Urho olisi kuulemma vähentämässä runollisten päästöjensä määrää ja osallistumassa kai siten ympäristötalkoisiin. Tiedä häntä.

 

Yhtenäiskoulu toivottaa kaikille uusille ja vanhoille, pienille ja suurille ynkkiläisille oikein mukavaa alkanutta uutta lukukautta.
 

Tästä se taas alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti