perjantai 22. maaliskuuta 2019

Uusi jakso, uudet kujeet

Prinssi Rei

Kävimme katsomassa Malmitalolla esityksen Prinssi Rei. Esityksessä etsittiin veden siementä, koska siellä oli niin kuivaa. Esityksessä ei puhuttu paljoa. Siinä oli musiikkia. Se oli vähän niin kuin sirkusmusikaali. Lopulta veden siemen löytyi. Siemen laitettiin astiaan, ja alkoi sataa. 

4. luokan tytöt

Liikuttavaa toimintaa

Kakkosluokkalaiset ovat viime viikkoina tehneet arvokasta työtä. He ovat nimittäin kiertäneet luokasta toiseen pienissä ryhmissä ja pitäneet liikuntatuokioita sekä ala- että yläkoululaisille. Tehtäväksi on annettu mm portaiden juoksemista ylös alas ja erilaisia leikkejä, joita kakkoset ovat itse suunnitelleet. Hikeä ja hyvää mieltä!

Kakkoset etsivät piileskeleviä ysejä.

Myös välitunnilla liikuttiin erityisen reippaasti tällä viikolla, kun seurakunnan ohjaajat kävivät leikittämässä alakoululaisia.

Hännänryöstö alkamassa.

Vieraat Madridista saapuivat

Neljätoista jännittynyttä kasiluokkalaista lentoasemalla. Neljätoista aivan yhtä jännittyneenä lentokoneessa. "Joko se laskeutui!" "Mistä ne tulee!" "Apua!" Tiistai iltapäivänä Finnair toi Ynkin ja ennen  kaikkea kv-vaihtariporukan vieraaksi 14 madridlaisnuorta opettajineen. Tervetulo-kyltit mukanamme suuntasimme lentokentälle heitä vastaan ja seikkailu pääsi alkamaan.


Oppilaat ovat jo pitkin kevättä olleet yhteydessä vaihtaripariinsa viestein ja puheluin. Lentokentällä halattiin ja toivotettiin vieraat tervetulleeksi kuin vanhat tutut, vaikka jännitystä oli ilmassa puolin ja toisin. Tällä viikolla on vierailtu Suomenlinnassa, keskustassa ja Nuuksiossa. Vierailu jatkuu ensi tiistaihin ja vastavuoroisesti pääsemme huhtikuussa heidän vieraakseen Madridiin. Kv-projektissa mukana olevat oppilaat raportoivat kokemuksistaan seuraavassa viikkotiedotteessa!

Nettietiketti tutuksi


Seiskaluokkalaiset tekivät vähän pidemmän vierailun tuttuakin tutumpaan Käpylän kirjastoon. Tällä kertaa kirjastoon ei menty lainaamaan kirjoja, vaan tutustumaan tiedonhakuun sekä nettietikettiin. Kirjaston osaava ja ihana henkilökunta muistutteli, että aina ei pärjää internetistä löydetyllä tiedolla, vaan joskus pitää hakea tietoa myös muista lähteistä. Kun tiedonhaku oli kerrattu, pohdittiin netin käyttöä, nettikiusaamista ja digitaalista jalanjälkeä. Hyvä ja hyödyllinen infopaketti yläkoululaisen arkeen! Kiitos kirjastolle!

Kolmosten oma mielenosoitus



Kolmosten et-ryhmä otti kevyesti osaa viime viikon torstain koululakkoon tehdäkseen hieman ilmastopolitiikka Yhtenäiskoulussa. Oppilaat ehdottivat pieniä tekoja, joita sekä oppilaat että opettajat voisivat tehdä ympäristön hyväksi. Opettajille he ehdottivat työmatkojen taittamista pyöräillen. Oppilaat taas voisivat heidän mielestään syödä ruokansa loppuun. Näin vältettäisiin biojätteen syntymistä. Ajatukset kirjattiin yhteiseen julisteeseen ja sitä käytiin näyttämässä mm opehuoneessa sekä muutamassa luokassakin. Hyvä kolmoset!

Herkullista ruotsin opiskelua

Kutoset pyöräyttivät ruotsin tunnilla kauniin kasan kookospalloja. Mums!



Stella Polaris


Kasiluokat myivät Syysmarkkinoilla lippuja järjestämäänsä Stella Polaris -improiltaan. Ynkin liikkasali täyttyikin impronystävistä maaliskuisena maanantaina. Esitys tempaisi mukaansa kirjaimellisesti, kun oppilaat pääsivät itsekin osaksi esitystä. Kiitos kaseille hauskasta illasta!


Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Retkiä, retkiä, retkiä!

Lintu lensi oksalle, laului niitä näitä...
Kotitalous- ja liikuntapainokkaat Nuuksiossa


Koulumme KoLi-painokkaat saivat loman jälkeen varsin pehmeän laskun arkeen, kun he pääsivät opettajineen viettämään liikuntapäivää Nuuksioon, Solvallan urheiluopistoon ja Swinghillin hiihtokeskukseen. Aamulla kokoonnuttiin Pasilan asemalla jo kahdeksalta, ja matka Nuuksioon taitettiin julkisilla, eli junalla ja bussilla.
Aamupäivä vietettiin urheiluopistolla monelaisten aktiviteettien parissa. Jokainen ryhmä pääsi puuhailemaan vähän omiaan niin sisällä kuin ulkonakin. Aamupäivän aikana testattiin seinäkiipeilyä, kisailtiin jousiammunnassa, potkittiin hankipalloa, pähkäiltiin tiimitehtävien parissa ja lumikenkäiltiin.


Iltapäiväksi koko joukko siirtyi Swinghillin mäkiin lautailemaan ja laskettelemaan. Jokainen uskaltautui kokeilemaan, toiset oppivat ihan uutta ja kokeneemmat opettivat kokemattomampia. Ihana auringonpaiste kruunasi päivän.


Ysin KoLilaiset viettivät talvipäivää jo kolmatta - ja viimeistä - kertaa.
Koko koulun musiikkielämys - UMOn taikaa

Kiitos vanhempainyhdistykselle huikeasta musiikkielämyksestä! Petra ja vanhempainyhdistys järjestivät  upean iltapäiväkonsertin: UMO Jazz Orchestra vei kouluvierailullaan koko koulun big band -musiikin maailmaan. Konsertissa opittiin samalla, millainen on big band -kokoonpano ja millaista musiikkia sille on sävelletty pian vuosisadan verran. UMOn sivuilla kerrotaan, että kouluvierailuilla pyritään perehdyttämään nuoria konserttikäyttäytymisen saloihin ja tuomaan iloa ja väriä koululaisten ja opettajien arkeen. Siinä todella onnistuttiin! Hykerryttävä konsetti ilahdutti ja vei loman jälkeen alkaneen arjen aivan uusiin ulottuvuuksiin.


Bassosoolo
Koiramäen Suomen historia Kansallisteatterissa


"Eilen, Kalevalan päivänä 28.2. vierailimme viidennen luokan kanssa Kansallisteatterissa katsomassa Koiramäen Suomen historian. Näytelmässä Alix nimiseltä koululaiselta on taas jäänyt läksyt tekemättä ja historian kokeesta tuli nolla pistettä. Alixin opettaja kertoo hänelle, että historiaan on kätketty aarre. Niinpä Alix matkaa kirjan kautta menneisyyteen, Suomen historiaan. Alix tapaa matkallaan paljon kuninkaita, keisareita ja muita historian merkittäviä henkilöitä. pidin tästä näytelmästä kovasti, lavastus oli hyvä, samoin musiikki. En oikeastaan keksi mitään huonoja puolia tästä kyseisestä näytelmästä. Suosittelen näytelmää lapsille ja aikuisille. Lapsille näytelmän sivutuotteena on tuli historian opetusta, koska näytelmässä oli sopivasti opettavaisuutta, hauskalla tavalla."

Aura Koivukangas 5. lk.

Kulttuuriretkiä keskutaan

HSL:n hallitus päätti viime syksynä, että koululaisryhmät eivät joudu vuoden 2019 alusta lähtien maksamaan joukkoliikennelipuista. Kauan kaivattu uudistus helpotti retkien suunnittelua ja tekemistä, ja viime aikoina retkiä keskustaan on tehtykin entistä enemmän. Keskustan uudet kohteet, Amos Rex ja Oodi, vetävät puoleensa kerta toisensa jälkeen. Tarjolla on myös monia mielenkiintoisia, ja ilmaisia, kohteita, joihin on nyt helppo tehdä lyhyempiäkin vierailuja.


Tällä kertaa Amos Rexissä vierailulla kävi ysiluokan ranskan lukijat. Oppilaat pääsivät tutustumaan helmikuussa avattuun René Magritten näyttelyyn. Taitelijan teoksissa arkinen todellisuus käännetään päälaelleen ja tuttu on yhtäkkiä vierasta.


1-6D oli opettajineen tutustumassa ennen lomaa Oodin ihmeelliseen maailmaan.



"Tää oli paljon mielenkiintoisempi kuin odotin." "Se Twitter-seinä oli hieno." "Vaikuttavia kuvia!" Kasiluokkalaiset pääsivät retkelle Päivälehden museoon, jossa päästiin tutkijan johdolla tutustumaan näyttelyyn. Varsinkin sananvapaustilanne herätti ajatuksia, sillä vielä oppitunnilla ajateltiin, että ainoa maa, jossa ei ole sananvapautta olisi Pohjois-Korea. Kartalta nähtynä tilanne on kuitenkin varsin toinen. Vaikka toisen ryhmän retki tehtiin perjantai-iltapäivällä, saivat oppilaamme kehuja keskittymisestä ja käyttäytymisestä. Lisää retkiä!


Yseillä erityisen ikimuistoinen retki!

Yläkoulun aikana Esa-opettajalla on tapana viedä oppilasryhmät tutustumaan eduskuntataloon. Ysien retki oli tällä kertaa melkoisen jännä, sillä juuri retkipäivänä hallitus kaatui!



Koko koulun talviliikuntapäivä

Vielä viime viikolla jännitettiin, onkohan tiistaina lunta maassa vai joudummeko laskemaan Paloheinässä ja Talmassa vesiliukumäkiä. Öinen lumisade muutti maaliskuisen päivän kuitenkin hetkessä taas talviseksi, kirkas kevätaurinko paistoi ulkoilijoille ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan.

Talmassa oli tilaa laskea ja nauttia keväisestä säästä. Rinteet olivat vielä hienossa kunnossa ja Talman henkilökunta iloista ja avuliasta. Rinneravintolan terassilla oli grilli kuumana, ja makkarat upposivat nälkäisiin suihin.

Paloheinän ulkoilualueella pulkkamäessä oli ruuhkaa, kun laskemassa oli niin pienet kuin suuremmatkin pulkkailijat. Myös opettajia nähtiin pulkkamäessä - toiset kisailemassa, toiset kaatuilemassa. Lounasta nautittiin Talman tapaan kuumana grillistä. Kuuma makkara ja pakkaspäivä on varmasti monelle tuttu yhdistelmä koulun talviliikuntapäivistä!

Kasiluokan KoLilaiset olivat järjestäneet Paloheinän mäen huipulle leikkimieliset "Vaihtoehtoiset hiihtokisat". Lajeina oli mäkihyppy, rattikelkkailu ja ammunta, jossa hernepusseilla heitettiin palloja. Kunniataulukon kärkeen luokkatasolla nousi 1.luokka. Jokaisen lajin kolmen kärjestä löytyi tällä kertaa ekaluokkalainen! Onnea!

Päivän jälkeen tunsi ulkoilleensa. Poskia kuumotti ja varmasti väsytti! Päivä oli onnistunut ja välit säiden haltioihin on yhä kunnossa - upea auringonpaiste kruunasi onnistuneen päivän. "Miksei kaikki koulupäivät voi olla tällaisia?"

Kiitos vanhempainyhdistykselle grillausavusta!












Seuraava viikkotiedote ilmestyy 22.3.!