Ruuti - ääntä ja energiaa
Yläasteen hallitus osallistui ohjaajansa Marjan kanssa keskiviikkona suureen RuutiExpo-nuorisotapahtumaan. Kaupungintalolla oli tarjolla valtava määrä kiinnostavia toimintapisteitä.
Ynkkiläiset tarttuivat innokkaasti Gaia-roolipeliin, jossa harjoitellaan demokratiaa ja yritetään pelastaa tuhoon ajautunut, maapallon kaltainen planeetta. Peli-into tosin tyssäsi valitettavan pian turhautumiseen, kun hyvät ideat tukehtuivat meluun. Suuressa, kaikuvassa salissa, johon kaikki tapahtumat oli koottu, vallitsi valtava kakofonia. Räppipaja pauhasi vieressä, joten roolipelihahmojen oli turha yrittää puhua keskenään.
Hieno tapahtuma, jos vain olisi kuullut jotain! Perusidea on varmaan ollut, että nuoret viihtyvät melussa ja vipinässä. Sanallista luovuutta on kuitenkin mahdoton harjoittaa, jos sana ei kuulu. Gaia-peli siis opetti ainakin sen, että demokratiassa sana on tärkeä. Sanoilla voidaan saada yhteisymmärrys, sen jälkeen tulevat teot.
Taksvärkki perjantaina
Taksvärkin idea on muistuttaa nuoria maailman epäoikeudenmukaisuudesta, mutta samalla antaa heille mahdollisuus tehdä oma pieni osuutensa huonompiosaisten auttamiseksi. Näin torjutaan välinpitämättömyyttä ja toivottomuutta sekä rohkaistaan aktiivisuuteen.
Kansainvälisyyskouluttaja Elli Keränen Taksvärkki ry:stä kävi torstaina kertomassa yläasteen oppilaille Guatemalasta. Esimerkkinä maan epävakaista oloista Elli mainitsi, että Guatemalassa henkirikoksista ja väkivaltarikoksista saadaan selvitettyä vain pari prosenttia. Suomessa vastaava luku on 90:n tienoilla. Levottomassa maassa paljon oleskelleena Elli tiesikin kertoa, että guatemalalaisen nuoren suurin toive on saada mahdollisuus elää normaalia, turvallista elämää joutumatta koko ajan pelkäämään. Perjantaina Yhtenäiskoulun yläaste osallistui taksvärkkiin Guatemalan nuorten hyväksi.
Lukiolaiset ja opettajat keskustelivat
Juuri ennen syyslomaa lukiolaiset ja opettajat kokoontuivat auditorioon keskustelemaan yhteisistä asioista. Puhetta johtivat oppilaskunnan hallituksen jäsenet, joiden vilpitön halu luoda yhteishenkeä lukioon loi tilaisuuteen myönteisen ja ystävällisen ilmapiirin. Innostuneen vastaanoton sai esimerkiksi suunnitelma koulun yhteisestä bändi-illasta.
Moni koki keskustelun tärkeäksi, mutta moni lopulta myös turhauttavaksi. Syynä oli ehkä eniten aikaa vienyt keskustelu kännyköistä, joiden läsnäolo tunneilla on yhä hallitsemattomampaa.
Kännyköistä – viimeisen kerran?
Abit kirjoittivat äidinkielen tunnilla tilaisuuteen lyhyet kommentit. Ennen kaikkea otettiin kantaa kännyköihin liittyvään keskusteluun. Moni halusi pitää puhelimestaan tiukasti kiinni:”Minulle kännykän käyttö tunnilla on ihan arkipäivää, eikä se haittaa opiskeluani lainkaan.”
”Minusta on jokaisen oma asia miten opiskelee.”
”Tarvitsen puhelimen lähelleni, koska voin saada työkeikkoja sähköpostiini ja niihin pitää vastata mahdollisimman nopeasti. En todellakaan suostu minkäänlaiseen puhelintakavarikkoon.”
”Muutamat viestit eivät varmasti haittaa, kunhan ei pelaa läpi koko tunnin.”
”Jos tunti ei ole pakollista kurssia, ei se voi niin tarkkaa olla."
Useimmat olivat eri mieltä:
”Jos osa luokasta pitää kännykkää esillä, se vaikuttaa luokan ilmapiiriin. Tunnista tulee tylsempi, kun ihmiset eivät halua keskustella aiheista, joista opettaja puhuu.”
”Pelkästään se, että kännykkä on käden ulottuvilla tunnilla, aiheuttaa keskittymishäiriön. Kynnys ottaa puhelin uudelleen taskusta opettajan huomautuksen jälkeen on kovin matala. Jos huomaa viestin tulleen tai jonkun soittavan, tulee pakonomainen tarve katsoa, kuka yrittää tavoitella.”
”Väite, että puhelimen käyttö ei häiritse ketään muuta kuin opiskelijaa itseään, on valetta. Opettajalla on vastuu opiskelijoiden arvosanoista, ja puhelimet häiritsevät opetustyötä. On varmasti mukavampaa opettaa opiskelijoita, jotka kuuntelevat eivätkä hymyile omalle haaravälilleen. Tiukka linja tulisi ottaa käyttöön.”
”Se, että opiskelumenestys on jokaisen itsensä hallinnassa, tarkoittaa siis, että se pitää saada romuttaa, jos itse niin tahtoo. Keskustelu oli kuin tyhmien mielipiteiden ja tekosyiden ketjukolari, joka olisi voitu välttää, jos kuskit eivät olisi olleet kännykällä Facebookissa."
Osuvan sarkasmin lisäksi tuli myös hyvä ehdotus keskustelun tason nostamiseksi: ”Tilaisuutta voisi tulevaisuudessa parantaa siten, että aiheet ilmoitettaisiin viikkoa ennen. Silloin opiskelijoille ja opettajille jäisi aikaa miettiä kantaansa ja turhat ”vastaan nyt heti mitä tuli ensimmäisenä mieleen” -kommentit jäisivät pois. Näin keskustelu olisi ytimekkäämpi.”
Tähän tekee mieli lisätä, että kulttuuriimme kotiutunut ”vastaanpa heti mitä tulee mieleen” -tyyli on turhan tuttu oppitunneiltakin. Se pitää keskustelun matalalentona ja sulkee suut niiltä, jotka haluaisivat oikeasti miettiä hetken aikaa, sanoa jotain ajateltua ja järkevää – ja viedä opetusta ja asian ymmärtämistä eteenpäin.
Mitäpä ikuisuusongelmista
Joku sanoo nyt, että mitä ihmettä siellä kännykkäongelmaa jauhetaan, tiukat säännöt käyttöön vain! Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Yhtenäiskoulun yhteisessä vanhempainillassa saattoi salissa havaita kymmeniä kännyköitä ja muutamia läppäreitä käytössä läpi tilaisuuden. Senhän voi tietenkin ymmärtää: kiireiset vanhemmat ja hetkien tehokas käyttö… Mutta sinisenä hehkuva facebook-näyttö ei ole vieras näky enää Kansallisteatterin pimeässä katsomossakaan, jonne päästäkseen katsoja on ostanut kalliin pääsylipun.
Aiheesta kirjoitettiin Ynkin viikkotiedotteissa ensimmäisen kerran jo yksitoista vuotta sitten. Silloin kiusana olivat vain puhelut, tekstarit ja pelit. Internet on nostanut ongelman ihan toiselle tasolle. Kuten eräs opettaja lukiokeskustelussa totesi, kysymys on monesti jo todellisesta riippuvuudesta. Maailman muuttuminen pitäisi toki hyväksyä tai ainakin sietää, mutta riippuvuus ei koskaan ole kovin hyvä juttu. Se syö muita juttuja, usein paljon tärkeämpiä.
Aiheesta kirjoitettiin Ynkin viikkotiedotteissa ensimmäisen kerran jo yksitoista vuotta sitten. Silloin kiusana olivat vain puhelut, tekstarit ja pelit. Internet on nostanut ongelman ihan toiselle tasolle. Kuten eräs opettaja lukiokeskustelussa totesi, kysymys on monesti jo todellisesta riippuvuudesta. Maailman muuttuminen pitäisi toki hyväksyä tai ainakin sietää, mutta riippuvuus ei koskaan ole kovin hyvä juttu. Se syö muita juttuja, usein paljon tärkeämpiä.
Tässä viikkotiedotteen loppukaneetti lokakuulta 2001: ”Jokaisella loistavalla keksinnöllä on hintansa: joudummekohan tyytymään siihen, että todellinen läsnäolo yhteisissä tilaisuuksissa alkaa olla historiaa?”
Opettajan työn iloa ja motivoituneimpienkin opiskelijoiden opiskelun intensiteettiä sinnikkäät kännykkään vilkuilijat joka tapauksessa turmelevat tehokkaasti. ”On jokaisen oma asia…” on tyhjä fraasi. Jokainen on osa sen paikan tunnelmaa, jossa on läsnä.
