perjantai 10. toukokuuta 2013

Viikkotiedote 10.5.2013

Melkein jo koululaisia


Ensi syksyn ekaluokkalaiset kävivät koulussa harjoittelemassa koululaisena olemista.

Tuleva kummiluokka, nykyinen vitosluokka otti koulutulokkaat hellästi ohjaukseensa. Yhdessä harjoiteltiin muun muassa kouluruokailua, jossa olikin monenlaista opeteltavaa. Piti osata ottaa tarjotin ja ruokailuvalineet ja annostella sopiva määrä ruokaa. - Kaikkea on hyvä maistaa, kehottivat kokeneemmat syöjät, kun joku epäröi salaattikulhon äärellä.
 


Yhdessä tulevan kummin kanssa osallistuttiin myös koulusuunnistukseen, jossa piti etsiä ekaluokkalaiselle tärkeät paikat: oma luokka, vessa ja iltapäiväkerho. Ennen lähtöään jokainen sai vielä piirtää oman kuvansa. Tässä olen minä, melkein jo koululainen.

Nyt tehdään videoita

Ysiluokkalaiset tekevät kuvistyönään videoita itse keksimistään aiheista. On Ynkin esittelyvideota, taide-elokuvaa ja musavideota.


Videon tekemistä päästiin kokeilemaan myös perjantain Mitä kuuluu -työpajassa Kiasmassa, jossa ysiluokkalaiset vierailivat äikän ja ruotsin tunneillaan.


 

Työpajassa kokeiltiin äänen ja kuvan yhdistämistä yllättävällä tavalla, ja lopputuloksena oli koko joukko hassuja ja tunteita herättäviä minielokuvia. Samalla reissulla käytiin katsomassa Eija-Liisa Ahtilan näyttely Rinnakkaiset maailmat.
 

Kohta on oppilasesitysilta

Oppilasesitysillan lähestyminen on varma kesän saapumisen merkki. Tämän kevään oppilasesitysilta pidetään tiistaina 21.5. klo 18 alkaen. Vanhemmat ovat tervetulleita katsomaan esityksiä, jotka ovat aina yhtä valloittavia. Tilaisuudessa on puffetti, jonka antimia saa ostaa klo 17.30 alkaen.

Lämpöä viikonloppuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti