perjantai 23. marraskuuta 2012

Viikkotiedote 23.11.2012

Senioripäiväperinne elää, kehittyy - ja jatkuu!

Tiistaina vietettiin Yhtenäiskoulun senioripäivää jo kymmenennen kerran. Tapahtuma, joka alkuvuosina kesti koko päivän, toteutui tällä kertaa kahtena seniorituntina tavallisten oppituntien lomassa. Päivän ideana on ollut tuoda vaihtelua ja perspektiivejä lukiolaisten elämään, mutta nyt konseptia joudutaan hiomaan paitsi keston, myös kohderyhmän osalta. Maailma muuttuu ja muuttaa senioripäivääkin. Hienosta perinteestä halutaan kuitenkin pitää kiinni.


Senioripäivän ensimmäisessä tilaisuudessa salissa tavattiin kaikille tutun Kuningasidean muusikot Pauli, Kalle ja Olli, jotka kuvasivat hauskasti bändinsä syntyhistoriaa. Matka rennosti jammailevasta kaveriporukasta huippusuosituksi bändiksi ja soittolistojen kärkeen tapahtui nopeasti, ja syykin on selvä: intohimo ja rakkaus musiikkiin. Kaveruus ja yhdessä musisoimisen ilo pitävät 12-jäsenisen porukan kasassa, uutta syntyy ja homma kehittyy koko ajan. Suurista rahoista ei haaveilla, eikä niitä ole näkynytkään. Kun yleisö kysyi, miten muusikkona voisi Suomessa rikastua, Pauli antoi sarkastiset ohjeet, joista voi päätellä, että asia ei näitä muusikoita pahemmin kiinnostakaan. Maistiaisena bändin mahtavasti svengaavasta musiikista nautittiin youtubesta löytyvä upea video Valkoinen lippu, jossa tiivistyvät  Kuningasidean kuningasideat: rauha, ystävyys ja toisista välittäminen.


Taikuri Ben Elf, joka oli aamupäivätilaisuuden neljäs esiintyjä, pisti Kallen tekemään korttitemppua ja ryhtyi itse taikurin avustajaksi. Hieno ja arvoituksellinen temppu oli esimerkki mentalistitaikuudesta, joka on alkanut kiiinnostaa Beniä yhä enemmän. Yleisölle selvisi, että taikuriksi voi opiskella, taikurina voi elättää itsensä ja taikurina saa joskus mokatakin menettämättä silti uskottavuuttaan. Myös Benin työhön voi tutustua netin kautta.

Sekä bändin pojat että Ben muistelivat lämpimästi omaa kouluaikaansa ja kehuivat erityisesti opettajia sekä Yhtenäiskoulun ilmapiiriä.  Opettajilla puolestaan on kivoja muistoja näistä pojista vaikka kuinka paljon.

Ennen päivän toista seniori-istuntoa lukiolaisilla oli yksi tavallinen oppitunti ja lounas. Kuinka ollakaan, saliin palattaessa yleisön huomattiin vähentyneen alle puoleen. Onneksi peruskoulun yhdeksännen luokan opettajat joustivat suunnitelmissaan ja toivat saliin omat ryhmänsä.  Aktiiviset ja tiedonhaluiset ysiluokkalaisemme kuuntelivat esityksiä kiinnostuneina ja tekivät hyviä kysymyksiä siinä kuin lukiolaisetkin.


Esiintyjien epäkiinnostavuus ei ainakaan voinut olla syy lukiolaisten joukkolähtöön. Puolustusvoimien erikoisjoukoissa toimiva Juhani Mäkinen hyppää työkseen laskuvarjolla taivaalta ja sukeltaa meren syvyyksiin, ja hänen siskonsa Annukka Cederlöf tekee järjestyspoliisin työtä hevosen selästä käsin. Sisarukset kertoivat mukaansatempaavasti jännittävästä ja vaativasta työstään, jossa jokainen päivä on taatusti erilainen. Kuuntelijoiden kysymyksistä päätellen ammatit sekä esiintyjien kokemukset herättivät aitoa kiinnostusta.


Kolmas esiintyjä Riikka Koskinen antoi elävän esimerkin persoonallisesta opintopolusta, joka on johdattanut kapinallisen ja varhain itsenäistymään pyrkineen lukiolaistytön rekrytointipäällikön vaativaan asemaan ja tyytyväiseksi perheenäidiksi.  Kokeneena haastattelijana Riikka antoi myös loistavia työnhakutilanteeseen liittyviä vinkkejä, jotka jokaisen lukiolaisen olisi kannattanut kuulla.

Lukiolaisten vuosi vuodelta kasvava haluttomuus osallistua senioripäivään on mietityttänyt päivän järjestäjiä. Motivoituneet opiskelijamme ja ahkerat abimme ilmeisesti mieluummin kiirehtivät kotiin lukemaan läksyjään kuin hukkaavat kallista aikaansa vastaanottaakseen tietoa ja kokemusta ammateista, joiden suorasta yhteydestä heidän omiin uravalintoihinsa ei voi olla varma. Hienosti tilaisuuteen suhtautuneet ysiluokkalaiset tarjosivat järjestäjien ongelmaan ratkaisun omalla esimerkillään.



Senioripäivät jatkuvat, mutta ne kohdistetaan tästä eteenpäin peruskoululaisille. He ottavat iloisin mielin, uteliaina ja tiedonhaluisina vastaan tavalliseen koulupäivään tarjottavan vaihtelun. Pelko joutumisesta tilanteeseen, joka ei ehkä olekaan "juuri minulle henkilökohtaisesti kiinnostava", ei saa heitä pakokauhun valtaan. Tällä asenteella kohtaa mielenkiintoisia asioita enemmän kuin osaa odottaakaan. Senioripäivä tuokoon siis jatkossa piristystä peruskoululaisten syksyyn lukiolaisten keskittyessä oppitunneilla ahkerointiin. 



Senioriesiintyjämme ovat vuosi toisensa jälkeen olleet valtavan innoissaan kouluun palaamisesta, vanhojen tuttujen tapaamisesta ja myös siitä, että saavat välittää elämänkokemustaan nuoremmille. Opettajakunnalle ja senioriopettajille perinne on mieluisa ja jälleennäkemisen hetket riemukkaita. Vieraiden etunenässä on joka vuosi kaksi legendaarista herraa, matematiikan lehtori Einari ja liikunnan opettaja Riksu, jotka aloittivat Ynkin opettajina tasan 50 vuotta sitten. Myös vasta hiljattain eläkkeelle lähteneitä oli mukana, kuten biologian opettaja Eetsu, englannin opettaja Kaarina, luokanopettaja Lea sekä entinen rehtorimme Marke, joka ennen rehtorikauttaan koulumme kuvismaikkana ollessaan ideoi ja organisoi ensimmäisen senioripäivän ja käynnisti perinteen kymmenen vuotta sitten.

Suuret kiitokset antoisasta päivästä kaikille esiintyjille sekä uskollisille senioriopettajillemme! Ja kiitos, Marke -  tätä perinnettä ei romuteta!



Huomenna kouluun!

Lauantaina 24.11. klo 11 avautuvat Yhtenäiskoulun odotetut syysmarkkinat. Kivoja ostoksia, kilpailuja ja arpajaisia, viihdyttäviä tapahtumia, maistuvaa ruokaa ja rattoisaa yhdessäoloa on taas luvassa. Lukiolaisilla lauantai on koeviikon ensimmäinen päivä, mutta puolenpäivän jälkeen hekin pääsevät liittymään markkinaväen joukkoon.

Tervetuloa syysmarkkinoille!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti