perjantai 29. syyskuuta 2023

Syksyn sylissä

Taivaskallio. Nimensä veroinen.

Viikot vierivät vinhasti: kolkutellaan jo lokakuun ovea!  Kesäinen lämpö on pitänyt virkeänä, vaikka syysloma horisontissa jo häämöttääkin. Näillä vauhdeilla tulevat kaksi viikkoa menevät kuin siivillä! 

Aistit herkkinä lähiluonnossa
Ykköset hilpaisivat Louhenpuiston upeaan lähimetsään tutkimaan luontoa. Oppilaita ohjattiin tekemään näköhavaintoja, kuuntelemaan luonnon ääniä (osa tosin raportoi kuulleensa vain lasten ja opettajan papatusta), nuuhkimaan ja tunnustelemaan. Ryhmissä tehtiin myös metsätuoksumaljat, joita oppilaat nuuhkivat innoissaan vielä seuraavanakin päivänä. Osa näki metsässä myös rusakon, jonka turkin pehmeyttä oppilaat eivät valitettavasti päässeet testaamaan!

Kadonnut Atlantis löytyi Uutelasta!
4b alias Atlantis-luokka vieraili Uutelassa ja Meriharjun luontotalossa. Saimme kokea luontoa kaikilla aisteilla ohjatussa luontopajassa. Parasta oli aurinko, yhdessäolo ja omat eväät! 
Luontotalon tunnelma tekee hyvää!

Pieni merenneito
Ja sitten taas vähän rok änd rollia!

Valppain mielin liikennekaupungissa (ja kaupunkiliikenteessä)
Kolmoset kävivät harjoittelemassa liikennesääntöjä Lasten liikennekaupungissa. Opetustuokion jälkeen lapset pääsivät pyöräradalle testaamaan, olivatko opit menneet perille. Siellä täytyikin olla tosi tarkkana, sillä liikennemerkkejä ja muistettavia sääntöjä olikin yllättävän paljon. Oli hauskaa ja hyödyllistä!

Puhutaan kielillä!
Euroopan kielten päivää juhlistettiin YNK:issä tiistaina 26.9. Aamunavauksessa alakoulun oppilaat kertoivat puhumistaan kielistä tervehtimällä omalla kielellään. Kuulimme islantia, gandaa, puolaa, venäjää, ranskaa, italiaa ja kiinaa. Päivän aikana oppilaat pääsivät myös täyttämään kielipuuta. Kielipuuhun lisättiin lehtiä, joihin oppilaat kirjoittivat osaamiaan kieliä. Kuten kuvasta näkyy, koulumme on erittäin monikielinen!
Syyskuun päätteeksi koko koulu tyhjäksi!
Syyskuun viimeinen kouluviikko pistettiin pakettiin liikuntapäivänä perjantaina. Lämmin tuulen hönkä ja mellevä maan tuoksu siivittivät YNKin liikkujien askeleita sekä Taivaskalliolla että Akseli Toivosen kentällä.

Aluksi tarjottiin koko porukalle perinteiseen tapaan Koli Seiskan leppoisa ja monipuolisesti koottu aamujumppa hauskoine musiikkitaustoineen. Sitten hajaannuttiin: isot lähtivät valmistautumaan Akseli Toivosen iloihin ja alakoulu Taivaskalliolle.
Joko saa juosta?
Taivaskalliolla vedettiin iki-ihana Unisef-kävely, ties monettako kertaa. Aina se vain jaksaa innostaa ja ilahduttaa sekä lapsia että aikuisia. Tempauksen periaatteena on, että lapsi kerää tarroja passiin ja näitä tarroja vastaan lähipiiristä mukaan lupautunut sponsori maksaa yhdessä sovitun summan suoraan Unisefin avustustilille. Tänä vuonna avustuskohteena oli Kenian lasten koulunkäynti. -Se pisti miettimään, kun  saimme tietää, että kahdella lahjoituseurolla saisi hankittua yhden koulurepun ja 10 lahjoituseurolla tehtäväkirjat viidelle oppilaalle Keniassa. Ja pisti se liikkumaankin! 
Reitti Taivaskalliolle oli syysasussaan silmiähivelevän kaunis
Unisef-kävelyssä tarrapalkinnon saa jokaisen kierroksen päätteeksi. Tämän ynkkiläinen sovellus on reippailureitin varrella olevat liikuntapysäkit, joilla myös voi hankkia lisää tarroja. Lähivuosina kutosluokkalaiset alakoulun vanhimpina ovat saaneet nämä pysäkit järjestettäväkseen. Tänä vuonna kaikki asiasta innostuneet kutoset olivat kokoontuneet ideoimaan ja organisoimaan pysäkkejä liikuntatunnin aikana. Olipa meillä hauska kattaus monipuolisesti liikuntataitoja hyödyntäviä ja kehittäviä liikuntapaikkoja. Osallistujien innostus oli suurta, siitä osoituksena pitkät jonot suorituspaikoilla ( :
Nopeimmat saivat ensimmäisen kierrostarransa,
kun pääjoukko vasta ehti reitille!
Sihti pitää!Hiekkapusseja vanteisiin...
...ja palloja saaveihin.
Keskittymistä ja tasapainoa esteradalla...
Etsi tavarat! 25 sekunnin pikamöyrintä varjon alla.

Salibandykikkoja: helpompaan tai vaikeampaan maaliin?
Voi tätä tarrojen tulvaa!
Lämmin kiitos kaikille, jotka tuette lasten intoa auttaa!

Aamupuuron voimalla Akseli Toivoselle
Yläkoulu aloitti liikuntapäivän, TÄTTÄDÄÄ, yhteisellä aamupuurolla!  Jopa alkoi ihmeesti kulkea: Luokkafutista pääsi pelaamaan joko leppoisammin tai hampaat ihanasti irvessä. Lopuksi molempien pelien lopputuloksen laskettiin yhteen luokan yhteiseksi tulokseksi. Toisena lajina oli klassinen luokkamaraton, joka  saa porukat aina venymään ällistyttäviin suorituksiin. Yksinkertaisen tehokas idea on, että jokainen luokka juoksee yhteensä maagiset 106 kenttäkierrosta, kuka enemmän, kuka vähemmän. Kerralla yhdeltä luokalta voi olla radalla 1-5 oppilasta. Se porukka, joka saa 106 kierrosta täyteen, julistetaan voittajaksi. Tiukkaa oli: luokkafutis meni niukin naukin yseille, luokkamaraton seiskoille.  

Summa summarum: "Hyvä ruoka, parempi mieli🤩"

Hyvää mieltä viikonloppuun!

Myös hitaammat hyväntekijät reitin varrella huomattiin 💖

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti