perjantai 18. maaliskuuta 2022

Satusuonten sykintää

Kun talviurheilukausi vetelee viimeisiään, otetaan tuntumaa myös 
sulkapalloon.

Sadutusta ja seikkailutarinoita, sulkkista ja suuhunpantava. Ja tietysti auringon suloisia säteitä ja sulavaa lunta. Muunmuassa niistä on viime viikot tehty.

Kummit kirjureina
Ekaluokkalaiset alkoivat iskeä tarinoita oikein urakalla! Vaikka oma kirjoitustaito ei vielä riitä syvimpien ajatusten ja juonen käänteiden tallentamiseen, ei hätää: onhan heillä kutosella kummit, jotka ovat treenanneet jo melkein koko alakoulun. 

Voi sitä ykkösten iloa, kun keskiviikon ohjelmassa on ollut jo kolmena viikkona peräkkäin kummitunti. Ykkösluokkalaisten suunnittelemat supersankarihahmot, supersankarien ystävät ja viholliset seikkailevat nyt supersankaritarinoissa, jotka ykköset suunnittelivat ja kirjoittivat muistiin suomen kielen tunneilla kummien avustuksella. 

"Olipa kerran Olli hän meni sisälle syömään kakkua. Sitten hän meni ulos ja näki Sus Pete, joka tuhoaa kaupunkia. Sitten Olli hyppäsi lentoon ja käytti hänen voimaa ja iskui täisiä Sus Peten ja Pete tuhoutui ja kaatui maahan hän sanoi: Me nähdään taas jossakin vaiheessa. Hän katosi. Olli meni takaisin sisälle ja meni

sänkyyn.  seuraavana päivänä hän mietti ja meni etsii Peteä koska Olli halusi tuhoa hänet. siitä hän näki Olli käytti hänen voimia ja veti sen täisiin Sus Peten ja hän tuhoutui palatsiin ja siitä se taistelu loppu, Kun hän pääsi kotiin niin kaikki tuli siitä ja hurrasi ."



Supersankari Tarina

Spider-Pate+ Lento-poju-simonen Ja Tohtori-Jaakko. 

"Olipa kerran Punainen olio jolla oli siniset viivat, hän ampui seittejä, hän oli avaruuspuvussa, hän piti voimistaan,

hän tuli avaruudesta, hän oli Spider-Pate hän oli myös Sus koska hänellä oli leijuvat kädet. mutta sitten jonkinlainen pahis oli murtautunut jonkun ihmisen taloon kylässä jossa oli paljon puita ja taloja. Joten spider-Paten piti lähteä matkalle hän meni seiteillään talolta talolle ja kun hän oli talolla hän taisteli pahista vastaan. Lyhyen taiston jälkeen pahis oli voitettu ja hänen nimi oli Tohtori-Jaakko. Sitten Spider-Pate sanoi SUS. Sitten hänen kaverinsa Lento-Poju-Simonen tuli. Hän oli keltainen/Musta hän tykkäsi lentää ja syödä karkki patukoita. Sitten he menivät hesburgeriin ostivat jätskiä 1.99£ ."


Seikkailuja mystisillä saarilla
Myös 3.A-luokkalaiset ovat keskittyneet kirjalliseen tuotantoon. Aarresaariseikkailujen lähtökohtana oli itsetaiteillut uusvanhaksi rytistellyt ja noetut aarrekartat. Harjoiteltiin samalla maantieteellistä nimistöä: lahdet, niemet, salmet, saaret ja luodot nimettiin mieltä kutkuttavasti... - Ja tietysti jonnekin  kätkettiin se himoittu aarre...
 
Tarinoita ollaan hiottu kärsivällisesti pitkässä prosessissa: ensin kirjoitettiin käsin, sitten koneella. Samalla ollaan opeteltu vuorosanan merkitsemistä, pilkutusta ja hieman kappalejakoakin. Ollaan opeteltu jakamaan tarinat kavereille ja harjoiteltu kommentoimaan ja tekemään korjauksia kavereiden neuvojen mukaan. Ja sokerina pohjalla odottaa vielä tarinan kuvitus !

MYSTEERISAARI

kirjoittanut Hugo Raekallio


"Eräänä päivänä merirosvolaivalla oltiin kyllästyneitä. Viime taistelusta oli mennyt monta kuukautta. Laivoja ei ollut näkynyt ikuisuuksiin. Mutta yhtäkkiä tähystäjä huusi: 

-Maata näkyvissä! Kapteeni HullunMylly, maata näkyvissä! -Mitä missä?ihmetteli kapteeni. 

-No kuitenkin. Reivatkaa purjeet! Kurssi kohti… siis minne me ollaan menossa? ihmetteli kapteeni.

-Kaiketi saarelle? sanoi tähystäjä Kalle. 

Niinpä uljas merirosvolaiva lähti liikkeelle kohti  mysteerisaarta. 


-Löytyi! huusi kapteeni.

-Niin mitä löytyi, kapu?  kysyi Pikku Pekka. 

-Olen sanonut ainakin tuhat kertaa, että en ole “kapu” vaan kapteeni! ärähti HullunMylly. 

-Sori kapteeni, piipitti Pikku Pekka 

-No kuitenkin. Löysin vanhan kartan, jonka isoisoisän veli oli antanut minulle, kun  olin pieni, kertoi kapteeni. 

Pikku Pekka,Tarkkaporkkana, tähystäjä Kalle ja kapteeni HullunMylly katsoivat karttaa. Kartassa oli tulivuori, silta, metsä ja kaksi kylää. 

-Perillä ollaan! huudahti perämies Pedro. 


Merirosvot lähtivät etsimään aarretta. Kun merirosvot olivat kävelleet noin viisitoista minuuttia, he kuulivat outoa rapinaa pensaasta. Yhtäkkiä pensaasta hyppäsi ulos alkuperäisasukas. Sillä sekunnilla, kun alkuperäisasukas oli hypännyt, kuului pamaus.

 -Sori! Refleksi, sanoi Pikku Pekka.

.-No kiva, nyt ne kaikki ovat meidän perässä, sanoi kapteeni."

Haluatko tietää, mitä sitten tapahtui, lue Mysteerisaari-tarina kokonaisuudessaan.



Empatiaa, yhteistyötä ja elämänhallintaa

Oma linja-ohjelman jälkimmäinen työpaja 7.luokille pidettiin torstaina 17.3. Hankkeen tavoittena on vahvistaa mm. itsetuntemusta, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuuden suunnittelutaitoja perusopetuksen jälkeen. Pieniä tehtäviä oli monesta tärkeästä aiheesta, kuten luokan ilmapiiristä, turvallisuudesta, kiusaamiseen puuttumisesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Lopuksi pohdittiin, miten toisten kunnioittaminen näkyy arjessa.

Hankkeen takana on Walter ry ja ohjelma jatkuu koko yläkoulun ajan.


"Bon Appetit" eli "Makustellaanpa!"
Kyllä tie kielipäähänkin vie vatsan kautta! 5.luokan ranskan ryhmä ja ranskalaiset vaihto-opiskelijat Katja-open johdolla herkuttelivat fuusiokeittiön hengessä. Eli Le gouter franco-finlandais eli välipala ranskalais-suomalaisittain. Tarjolla oli mämmiä, karjalanpiirakoita, ruisleipää Oltermannilla, kurkulla ja kinkulla, croissantteja ja nutellaa. 

Nelosten ranskan ryhmä pääsi puolestaan ranskalais-suomalaiselle aamupalalle. Ranskalaiset vieraamme söivät puuroa melko tyytyväisenä, mutta ihmettelivät kovasti tapaa syödä aamulla mitään suolaista. Karjalanpiirakat olivat kuitenkin herkkua, samoin kuin ihanat suomalaiset marjat, joita oli saatu pöytään tyrniä myöten! 

Vaan se, mitä ranskalaiset vieraamme eivät yhtään voineet ymmärtää, oli tietysti mämmi. Ja salmiakki.

Herkuttelijoita hymyilyttää!


Onnea Jamil! 
Eikä muutamaa viikkoa ilman läksiäisiä tai merkkipäiviä. Tällä kertaa muistimme koulumme siivoojaa Jamilia merkkipäivän johdosta. Jamilin työtaakka on valtava, mutta hommat hoituu ja hymy irtoaa aina. Kesken arkitouhujen onnittelemaan saapui opettajia, keittiöhenkilökuntaa sekä ohikulkeneita oppilaita. Suurkiitos Jamil, olet aarre!


Karvakuono vieraisilla
Viikko sai ihan unelmapäätöksen 1.-6.luokassa, kun vieraaksi saatiim Mila-koira. Kuvassa Mila etsii kätkettyjä nameja. Sitten käytiin Milan kanssa metsässä leikkimässä piilosta ja heittämässä palloa.



Gangnam-staililla viikonloppuun!

            














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti