perjantai 26. maaliskuuta 2021

Kevätauringon tanssia ja Käpykylän uutisia

Maaliskuun aurinko innostui hehkumaan ja lumet ovat huvenneet silmissä.  Tiput piipertävät, puput pomppivat ja noidan kissat maukuvat jo, kun pääsiäislomaan on aikaa viikko. 🐣 
 

             Atlantiksessa ykköset saivat rairuohon kasvamaan pääsiäismunan sisälle!
             Ilmapalloista, paperista ja liisteristä askaroitiin jättiläismäisiä munia,
            joiden kuoriin kylvettiin rairuohoa. Projektissa yhdistettiin kuvataidetta,
            käsityö-askartelua sekä ympäristöoppia. 


Pöllöluokassa vuotta vanhemmat kylvivät rairuohon itsenäisesti        
kirjallisia ohjeita seuraten. Tässä tehdään multatilausta apuopettajilta. 
Vaadittu mullan syvyys tarkastettiin viivottimella. 

KÄPYKYLÄN SANOMAT ON ILMESTYNYT!



YNKin oma lehti on ilmestynyt! Käpykylän Sanomien toimittaminen on ollut Yhtenäiskoulun oppilaiden, opettajien ja vanhempainyhdistyksen yhteisöllinen hanke. Lehden avulla on haluttu mahdollistaa myös luokkien varainkeruu, kun Syysmarkkinoiden järjestäminen ei syksyllä onnistunut. Jokainen Yhtenäiskoulun oppilas, opettaja ja henkilökunnan jäsen saa itselleen yhden lehden ilmaiseksi. Vanhempainyhdistys välittää kiitoksensa kaikille lehden tekemiseen osallistuneille, haastateltaville, kuvattaville, inspiroiville ihmisille, lemmikeille ja 100-vuotiaalle Käpylälle!

 
              Vitoset tutkimassa uunituoretta Käpykylän Sanomat-lehteä.
              Oppilaat saivat omat kappaleensa viikonloppulukemisiksi,
              myynityöhön mielivät saavat myös myyntikappaleita maanantaina.

Luettiin ja tämän tästä hihkuttiin: olipa hauska lukea lehteä,
 jonka toimittajat olivat kaikki enemmän tai vähemmän tuttuja. 

Käpykylästä riittää juttuja. Lopputuloksena  on 
jämäkkä, kaunis lukupaketti, joka tarjoaa jokaiselle 
jotakin.

Nelosen vaaliuurnilla vaikuttamassa

Yhteiskuntaoppi livahtaa lukujärjestykseen ensimmäisen kerran neljännellä luokalla ja neloset ovatkin uppoutuneet uuden oppiaineen maailmaan innolla. Demokratiakasvatus on tärkeä aloittaa varhain ja neloset heittäyivät aiheen tiimoilta ihan uudenlaisiin rooleihin, nimittäin vaaliehdokkaiksi.

Projekti aloitettiin kehittämällä oma hahmo, joka asettuu ehdolle vaaleissa. Ehdokkuus omana itsenä voisi olla vähän liiankin jännittävää, mutta roolihahmon turvin vaaliteemaan tutustuminen tuntuu paljon turvallisemmalta. Neloset pohtivat mitkä aiheet heidän hahmolleen olisivat erityisen tärkeitä. Ehdottomasti suosituimpia olivat eläinten oikeudet, luonto ja tasa-arvo. 

Vaaliteemojen perusteella hahmot jaettiin puolueisiin. 4A:n puolueet ovat eläinten oikeuksia ajavat Hamster Gang ja Eläinten puolesta!, luontoa vaalivat Risut ja männykävyt ja Tammentaimet sekä Tasa-arvoiset pizzat. Ei ole varmaan ihan mahdottoman vaikea arvata, mitkä arvot ajavat viimeisenä mainitun puolueen toimintaa. Puolueille keksittiin myös omat iskulauseet. 


Puolueiden mainontaa suunniteltiin huolella. Neloset askaroivat yksissä tuumin paperimainokset iskulauseineen ja lisäksi videomainokset. Opettaja saattoi vain ihailla vierestä, kun itsenäiset ja taitavat oppilaat käsikirjoittivat ja kuvasivat mahtavat mainoksensa käytännössä täysin keskenään. Mahdottoman taitavaa porukkaa! Koko puolueen lisäksi jokainen ehdokas taiteili oman mainoksen.

Kurkistus nelosten vaalikoppiin.

Kun kampanjointi oli hoidettu huolella, oli aika äänestää. Näissä vaaleissa äänioikeus oli kaikilla Yhtenäiskoulun neljäsluokkalaisilla. Eikä näitä vaaleja siirretty! Kisa oli tiukka, mutta vaalivoittajaksi ja siten luokan pääministeriksi julistettiin lopulta Ämpäriäijä Hamster Gangista. Hänen johdollaan muodostettiin hallitus, jolle annettiin kunnianarvoisa tehtävä: suunnitella koko luokalle kiva oppitunti. Hallitus sai täysin vapaat kädet, vaikka ope sanoikin pitävänsä veto-oikeuden itsellään, mikäli luokan voitokkaimmat poliitikot keksisivät liian hurjaa tekemistä hallituksen tunnille.

Hallitus pohti vaihtoehtoja pitkään ja hartaasti. He päättivät, että luokka viettää yhden keväisen oppitunnin pihapiknikin merkeissä. Veto-oikeutta ei tarvinnut miettiä, kun neloset keksivät näin mukavan tavan viettää aikaa yhdessä. Aamulla taivaalla myllertäneet pilvetkin väistivät pienten poliitikkojen tieltä ja piknikistä saatiin nauttia ihanan keväisessä auringonpaisteessa.

Aurinkoinen palkintopiknik

Ehkäpä politiikkakärpänen on päässyt puraisemaan jotain neljäsluokkalaista oikein mojovasti ja tulevaisuudessa eduskunnassa tai vaikka hallituksessa asti vaikuttaa 2010-luvulla syntynyt ynkkiläinen. Jos näin tulee käymään, on Suomi varmasti hyvissä käsissä! 


Avaruuden tähtitarhoissa

Loistavia tähtiä!

Pohjoisen pallonpuoliskon kääntyessä kevätaurinkoon, talven tähtitaivailta alkanut avaruusteema huipentui pöllöluokassa kakkosella. Useiden viikkojen ajan on pähkäilty maailmankaikkeuden laajuutta, tähtien valtavuutta ja Sinisen planeettamme ainutlaatuista monimuotoisuutta. Tutustuttiin myös urheaan Laika-koiraan, kurkistettiin astronauttien jännittävään elämään ja tutkittiin avaruussukkuloiden rakennetta. Seurattiin uutisista luotaimien laskeutumista Marsiin ja kuulimme huikean uutisen: -Astronautteja etsitään taas! Innosta ja tutkimustaidoista päätellen tässä porukassa olisi varmasti ainesta siihenkin hommaan.


Planetaarisuus tuli ymmärrettäväksi omien telluurioiden avulla.


Avaruussukkulainsinöörimme operoivat paperilla ja liisterillä.

Osa pöllöluokan sukkulalaivueesta valmiina laukaisuun.

Tutkimuksista ja muistiinpanoista koottiin omat avaruuskirjat.


Earth Hour ottaa kantaa ilmaston puolesta

Avaruutta tutkiessa huomaa aika pian, että 'Kolmas kivi auringosta' on harvinaislaatuinen. Vaikka avaruus on suunnaton ja tutkimista riittää, toista elinkelpoista planeettaa ei ole löytynyt. Kuten sanottua, ei ole Planet B:tä, vaan tästä ainokaisestamme meidän kaikkien on pidettävä mahdollisimman hyvä huoli.  Asiasta muistullaan jälleen lauantaina, kun vietetään  Earth Houria. 

"Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen tapahtuma, johon kaikki voivat osallistua. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston ja luonnon puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä. Earth Hour ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.  Yhteinen valomerkki näytetään planeettamme puolesta 27.3.2021 kello 20.30-21.30. " WWF Suomi

Ynkissäkin huomioitiin Earth Hour jo etukäteen. Ympäristöoppilaat valjastettiin levittämään huipputärkeää sanomaa.  Myös pehmolelut masinoitiin tehtävään.

Tässä 2B:n pehmolelujen kylttitekstejä:

 Älä käytä turhaan energiaa! Ei luontoa, ei elämää! Luonto on tärkeä! Älä saastuta luontoa! Pelastakaa eläimet! Älä roskaa luontoa! Älä tuhlaa luontoa turhaan! Älkää kuluttako vettä! Elkää pahoinpidelkö koiria! Syökää niin paljon kun syöt! Älä riko eläviä kasveja! Lisää puita! Meitä ei olisi, jos luontoa ei olisi! SUOJELKAA LUONTOA!









Neloset tutustuivat elämänkatsomustiedon tunnilla WWF:n apua tarvitsevien eläinten listauksiin ja kirjoittivat tietotekstejä, joissa kerrottiin eläimistä ja miten niitä voisi suojella. Lisäksi rakennettiin upeat elinympäristölaatikot, joissa oppilaat tekivät mahtavan luovia ratkaisuja. Alla omassa elinympäristössään seikkailevat ryhävalas, susi, afrikannorsu ja saimaannorppa.


Levollista viikonloppua!
Sen jälkeen odottelemaan 
pääsiäisauringon tanssia!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti