perjantai 12. maaliskuuta 2021

Talvea taittamassa

Jumppatunnilla pulkkaviestissä koettiin vanhaa kunnon rekiajeluhenkeä!

Talvi teki näyttävän paluun keväisempien päivien jälkeen. Myös koronan osalta tuli lunta tupaan yläkoululaisten siirryttyä etäopiskeluun. YNKissä vallitseekin nyt rauhaisa kyläkoulutunnelma osan rakennuksesta kumistessa tyhjyyttään.

Poikkeuksellisen etäinen yläkoulu

Kuten koko Uudellamaalla, myös YNKin yläkoululaiset siirtyivät etäopetukseen maanantaina.  Viime keväänä systeemeja kokeiltiin, luotiin ja yhtenäistettiin, joten siirtymä oli sekä oppilaille että opettajille keväiseen verrattuna helppo.

Maisa-opettaja kyseli suomen kielen tunnin aluksi oppilailta ensimmäisen etäviikon kuulumisia. Monet kertoivat etäilyn alkaneen hyvin. Tehtäviä tuntuu olevan sopivasti ja "kärryillä on pysytty". Useampi tosin jo totesi, että kotona alkaa olla vähän tylsää. Ymmärtäähän sen, sillä kaverit ovat suurimmaksi osaksi vain linjojen päässä. Kun ope ilmestyi oppitunnille maski naamalla, kysyivät oppilaat ensimmäiseksi, miksi ihmeessä näin! Etäopetuksen ehdottomia etuja lienee kuitenkin maskiton maikka! Sillä kertaa ope aloitti tunninpidon koululla opehuoneessa, joten  maskittomaan opeen jo tottuneet oppilaat tuntuivat olevan harmissaan.


Kouluviikon lopuksi YNKin ikiomat Dempsey ja Makepeace alias Sami ja Janiina ohjasivat ysiluokkalaisten liikuntatuntia. Itseohjautuvuuden ja raportoinnin tukena ovat mm. sport tracker, bingopohjat, valokuvaus ja portfolio.  Liikuntaohjauksen lisäksi lähtivät tuikitärkeät rohkaisevat tsemppiviesti: tärkeintä on, että takamus nousee ylös penkistä säännöllisesti ja hyötyliikunta on osa arkea. On paljon mistä valita, tärkeää on oppia valitsemaan.

Dempseyn taikakynä puhuu!

Sukelluksia lukemattomiin maailmoihin

Koulun nurkat täynnä lukutoukkia!

Kun elämänpiiri taas rajoitusten vuoksi pienenee, haistoimme tilaisuuden sukeltaa kirjojen värikkäisiin maailmoihin. Jokaisen oppilaan tehtävänä oli etsiä mieluisa kirja käteen ja niin pääsi nauttimaan päivittäisen lukutuokion rauhoittavasta lumosta. Vanhempainyhdistys tuki fiilistä tarjoamalla kaakaota ja teetä lukutoukillemme. Mikäpä sen mukavampa kuin ulkona lumen pöllytessä ja hankien hohtaessa nautiskella kupista kuumaa ja innoistavasta tarinasta.

Kolmoset kirjojen lumoissa

Vitosetkin tarttuivat kirjoihin ja vanhempainyhdistyksen
piffaamiin kaakaoihin.

Kuppi kuumaa ja kirja ne yhteen soppii!

Keskusradiosta kajahtaa! Kiitos Maria
ja muut opet koko koulun lukuhetkistä.

Innokkaat lukijat rivissä!

Joka aamu koko alakoulu nautti yhteisestä kuuntelutuokiosta. Opet Caro, Irina, Anni, Nipa ja Maria lukivat keskusradiossa Risto Räppääjän ja komean Kullervon tempauksista. 

Kolmoset ovat siirtymässä parhaaseen ahmintaikään. Siitä osoituksena kiinnostavat ja monipuoliset kirjavalinnat.

Lin Hallberg ja Margareta Nordqvist: Sinttu. Sinttu-kirjat ovat kolmosten mieleen. Parasta niissä on hepat. Kirjoissa on jänniä ja kivoja kohtia.
Lucy Ruggles: Halloweentown - Noitakoulun salaisuus. Kirja kertoo noidista, jotka käyvät noitakoulua. Koulu on kuin tavallinen koulu, mutta siellä taiotaan. Kirjassa parasta on jännät kohdat.
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja. Neropatti eli Greg on outo ja hassu päähenkilö. Kirjassa seikkailevat Neropatti perheensä kanssa. Parasta kirjassa on hauskat kohdat. 
Timo Parvela: Kepler 62 -Uusi maailma. Kirja kertoo Kepler 62 e planeetasta, jossa on kuiskaajia ja kähisijöitä. Ihmiset koittavat päästä planeetalta pois, mutta heidän vastassa onkin pahisjoukko Lisan joukot. Joukot estelevät ihmisiä pääsemästä alukseen, jolla he pääsisivät planeetalta maahan. Kirjassa parasta on jännät kohdat. 
Siri Kolu: Tarinataistelu. Kirja on  Me rosvolat jatko-osa, jossa rosvoporukka seikkailee. He leiriytyvät rannalle ja kertovat erilaisia tarinoita. Heillä on tarinataistelu, jossa jokainen kertoo oman tarinan. Tarinoiden kertomisen jälkeen valitaan voittajakertomus. Voittaja saa palkinnoksi määrätä kuukauden ajan rosvoautoa. Pidän kirjasta, koska siinä on paljon vanhoja tapahtumia. Jotkut niistä ovat hauskoja. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät rosvokirjoista tai hassuista kirjoista.

Ykkösluokan kertojia ja koodareita 


Ahkera lukeminen on innostanut ykköset kirjoitushommiin.  Omat juttuideat ovat saaneet ilmaa alleen ja mainioita tarinoita alkoi kehkeytyä. Lukaise vaikka seuraava hullunkurinen tarina pyöreästä hirviöstä.


Ovat ykköset ehtineet muutakin, kuin tarinoida ja lukea. Luokkahan on pullollaan tulevia koodareita! Laakso on tutustunut tietotekniikan alkeisiin tämän viikon aikana Maria-opettajan johdolla. Jo luonnistuu koneelle ja classroomiin kirjautuminen!

Vedenalainen maailma kipsireliefeissä

Rakentelukurssin kipsireliefit eli kohokuvat valmistuivat juuri ennen etäjakson alkua. Aiheena meillä oli vedenalainen maailma, todelliset ja kuvitteelliset merenelävät. Kipsivalutyössä olemme tutustuneet kuvanveiston monivaiheiseen ja ihmeelliseen prosessiin. Kuva kaiverrettiin peilikuvana savilevylle. Kuoppa savimuotissa on kohokuva valmiissa teoksessa. Kun kaiverrukset olivat valmiina, muovailtiin muotille reunat. Sitten sekoitettiin kipsi ja päästiin kaatamaan kipsivelli muottiin. Tämä oli työn jännittävin vaihe, kun oma huolella kaiverrettu työ peittyi kipsivellin alle ja velli muutti muotoaan ja kovettui. Seuraavalla kerralla pääsi sitten avaamaan muotin ja kipsi toisti upeasti pienimmätkin yksityiskohdat. Työn sai vielä halutessaan maalata ja viimeistellä.


Iloista pärskettä altaassa


Koronatalven ehdottomia ilonaiheita olivat koululaisuinnit. Tautitilanteen vuoksi pääsimme normaalin neljän uintikerran sijasta pulikoimaan vain kerran. Mutta sillä ainokaisella kerrallla meitä pidettiinkin kuin piisoja pappilassa! Jokainen alakoulun luokka 1.-5. sai omalla vuorollaan koko Pirkkolan upean uimahallin käyttöönsä. Bussi kuljetti sutjakasti ovelta ovelle ja tunnelma oli kuin etelänlomalennolla. Perillä ryhmän opetuksesta vastasi kolme innostavaa ja energistä uimaopettajaa, jotka jakoivat sujuvasti lapset taitotasoa ja seuraavia tavoitteita vastaaviin ryhmiin. 


Jälleen kerran satunnainen reportteri sai altaan reunalta ihailla, miten paljon lapset edistyvät yhdellä rupeamalla ammattitaitoisessa ohjauksessa. Uimataidon tärkeys näkyy opetussuunnitelmassa, sillä se on ainoa yksittäinen liikuntalaji, jonka opettaminen erityisesti mainitaan. Nyt vaan odottelemaan kesää ja lämpeneviä uimavesiä, jotta meille suomalaisille tärkeää taitoa pääsee itse kukin hiomaan.



Turvallisesti taidenäyttelyyn
Taidenäyttelyihin ei ole ollut viime aikoina asiaa, mutta Ynkin pääovien vieressä olevan ikkunan ääreen hakeutumalla saat taideterapiaa turvallisesti raikkaassa ulkoilmassa ( :  Iltapäiväkerholle lämpimät kiitokset ihanasta ideasta ja kiinnostavista töistä!


Lennokasta viikonloppua!
Seuraava viikkotiedote ilmestyy perjantaina 26.3.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti