perjantai 30. marraskuuta 2018

Koulukalenterin ensimmäinen luukku on auennut!


Nelosten juhla

Vihdoin odotettu päivä koitti! Torstaiaamuna näppärät nelosten vanhemmat auttoivat lapsia valmistautumaan juhlaan koululla. Toinen nelosten luokista muuttui kampaamoksi, jossa loihdittiin upeita, veistoksellisia kampauksia. Nelosten ylätasanteesta taas tuli valokuvaamo, jossa ikuistettiin hetki tärkeästä päivästä. 
Matkalla juhliin lapset miettivät, että tämä on nyt varmaan niitä "kerran elämässä" -juttuja. Arvelivat, että seuraava yhtä merkittävä päivä olisi ehkä Vanhojenpäivä. 
Tänä vuonna juhlijoita oli enemmän kuin koskaan, joten tanssitilaa oli niukasti. Osa lapsista ehti jo surra sitä, kun ei päässyt esittämään parastaan tila-ahtauden vuoksi. Onneksi tanssit tanssitaan vielä koululla Puurojuhlan jälkeen omille vanhemmille. Salissa pitäisi mahtua pyörähtelemään perusteellisesti. 
Tanssin pyörteessä
Yllätysesiintyjä tänä vuonna oli Ellinoora.
"Oi maamme Suomi..."

"Hullu-keittäjämme" Liisa

Syksyllä Ynkin keittiön valloitti ihana uusi emäntä, omien sanojensa mukaan "Hullu keittäjä-Liisa". Liisa asuu perheineen Oulunkylässä. Kotona syömässä on myös kaksi teiniä, mutta kotona Liisan ei tarvitse kokata, vaan sen puolen hoitaa hänen miehensä, joka hallitsee kuulemma tasan kahden ruoan tekemisen. Liisa harrastaa ratsastusta sekä käsitöitä, joita hän käy tekemässä kerran viikossa kässäkerhossa. Käsityöt ei ollut Liisan lempiaineita koulussa, vaan käsityötaidot on otettu haltuun vasta yläkoulun jälkeen.


Seiskat Fazerilassa

Kotitalous on odotettu oppiaine seiskojen keskuudessa. Leipominen ja kokkaaminen sekä itse tehtyjen herkkujen syöminen on mukavaa - siinä sivussa toki opetellaan muita arjessa tarvittavia taitoja. Seiskaluokan syksyllä kotitalousryhmät suuntaavat myös perinteisesti odotetulle retkelle Fazerilaan. Tällä viikolla seiskat vihdoin vierailivat Vantaalla Fazerin vierailijakeskuksessa. Vierailulla tutkailtiin kaakaopuuta trooppisessa puutarhassa, tarjoiltiin ruokarobotille erilaisia ateriavaihtoehtoja, vierailtiin virtuaalisesti myös suklaatehtaassa sekä tietenkin herkuteltiin karkkimetsässä. Aina yhtä onnistuneita reissuja!



Umon Pekka ja susi

Neloset kävivät kuuntelemassa big band -musiikkia Vuotalolla. Ohjelmistossa oli vanha klassikko: Sergei Prokofjevin Pekka ja Susi. Tässä musiikkisadussa jokaiselle tarinan hahmolle on varattu oma soitin. Konsertin alussa kerrottiin, mikä soitin soittaa minkäkin hahmon teemat. Upean soiton lisäksi salin seinälle heijastettiin espanjalaisen taiteilijan, Ayesha Lópezin, satuun tekemä kuvitus. Nelosia hämmensi taitava soitto ja soittajien tyyneys. Rumpali pudotti kahdesti kapulat, eikä ollut moksiskaan!


Koulukalenterin ensimmäinen luukku auki!

Tänään perjantaina avautui perinteisen koulukalenterin ensimmäinen luukku, kun opettajat astelivat liikkasalin lavalle teinikuvineen. Opettajien kalenteriluukussa oppilaat pääsivät arvuuttelemaan opettajien vanhoista kuvista kuka kukin on. Varsin helppoa taisi olla, vaikkeivät kuvat kaikkein edustuskelpoisimpia opejen omasta mielestä olleetkaan.

Tästä se alkaa - joululoman odotus!



Seuraava viikkotiedote ilmestyy 14.12.
Huomenna saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun, jännää!

Yle kävi perjantaina kuvaamassa TV1:n Akuutti-ohjelmaan lastenlääkäti Matti Heron haastattelua koululla. Haastattelun aiheena oli murrosiän aikaistuminen ja toisaalta sen myöhäistyminen - syyt ja seuraukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti