perjantai 8. joulukuuta 2017

Markkinahumua ja suurta juhlaa!


Legendaariset Syysmarkkinat


Syysmarkkinoista alkoi Yhtenäiskoulussa joulun odotus. Syysmarkkinat keräsi jälleen yhteen uusia ja vanhoja ynkkiläisiä, niin oppilaita kuin opettajia, sekä vanhempia, mummoja, vaareja ja ystäviä. Tunnelma oli lämmin ja ohjelmaa riitti niin luokissa kuin salissakin koko päiväksi. Vanhempainyhdistyksen kahvila oli markkinoiden sydän, jossa viivähdettiin hetki, jotta jaksettiin taas jatkaa markkinahumussa.


Luokista löytyi tänäkin vuonna monenlaista ohjelmaa. Musiikkiluokasta kehkeytyi varsinainen rock-luola kolmosten keikkojen myötä, tunnelma oli varsin kuuma, kun yleisö pakkautui paikalle. Toiseen ääripäähän vei rauhallinen spa-hoitola, jossa mieli lepäsi ja kädet saivat hoitoa. Joulun tunnelmaan pääsi uppoamaan Joulumaassa sekä joulukorttipajassa. Mukavaa yhdessäoloa oli tarjolla lautapeliluolassa. Jännitystä elämään taas sai ennustajan luona!



Kotitalous- ja liikuntapainokkaat olivat saaneet lahjoituksina valtavan määrän urheiluvälineitä ja he pitivät urheiluvälinekirpputoria. Lisäksi tarjolla oli pieni kehonhuoltohetki rullaillen. Mallia näyttivät kolilaiset ja hienosti sujui!

 

Täysi liikuntasali myyntipöytineen ja perinteisine tuotteineen oli tietenkin markkinapaikoista kaikkein vilkkain. Asiakkaita riitti heti yhdestätoista alkaen, ja leipomukset sekä käsityöt katosivat nopeasti myyntipöydistä. Tarjolla oli tuttuun tapaan mm. piirakkatehtaan herkkuja, Häiskän limppua, metrilakua ja erilaisia joulukoristeita. Suuriksi hiteiksi nousivat karkkipuut ja paperitähdet, joita jäätiin kaipaamaan lisää!





Nelosten tärkeä päivä

Pormestarin perinteinen itsenäisyysjuhla kokosi tänäkin vuonna helsinkiläiset nelosluokkalaiset Finlandia-taloon. Kyseessä oli peräti 21. kerta, kun tilaisuus järjestettiin. Paikalla oli noin 5700 koululaista. Ynkin neloset aloittivat hienon päivän juhlavalla lounalla luokassa. Helmat hulmuten ja lakerikengät kiiltäen he nousivat bussiin ja matkasivat keskustaan. Oppilaat kättelivät pormestarin, pääsivät tutustumaan juhlatiloihin ja maistelemaan keittiömestari Markku Luolan suunnittelemia herkkupaloja. Tähtiartistina oli tänä vuonna Mikael Gabriel. Neloset kertoivat, että kivaa, mutta ahdasta oli!



Suomi 100 - sinivalkoinen juhlapäivä

Aloitimme itsenäisyyspäivän aaton juhlallisella lipunnostolla aamun hämärässä. Kokoonnuimme pihalle seuraamaan lipunnostoa ja laulamaan yhdessä Maamme-laulun molemmilla kotimaisilla kielillä. Juhlan aluksi ykköset, vitoset ja kutoset toivat kallioille lyhtyjä tunnelmaa luomaan. Kuu paistoi vielä taivaalla, kun opettajien ja vanhempien kuoro kajautti ilmoille Finlandia-hymnin. 

video: Sami Paasila

Juhlapäivään kuului pöytiintarjoiltu juhlalounas. Yläkoululaiset tarjoilivat lounaan alakoululaisille ja opettajat yläkoululaisille. Valkoiset pöytäliinat ja sinivalkoinen kattaus kukkineen ihastuttivat ja nostivat lounashetken arjen yläpuolelle. Juhlavuutta toivat myös viikkokausia askarrellut koristeet käytävillä sekä salissa. Tarjolla oli riisipiirakoita punajuurihummuksella, uunilohta sekä marjajälkiruokaa. 


Ysiluokkalaiset olivat valmistelleet juhlapäiväksi Suomi 100 -näyttelyn, jossa oli esillä kulttuurihistoriaan, perinteisiin, nimistöön sekä sanastoon liittyvää tietoutta. Näyttely koostui oppilaiden tutkimustöiden tuloksista. Näyttelyssä vieraili lähes kaikki luokat ja muutama vanhempikin ehti paikalle.

Näyttelyssä oli esillä muotia eri vuosikymmeniltä. Malli lainassa biologian luokasta.
Juhlat huipentuivat koko koulun tanssiaisiin salissa. Sali oli koristeltu metsän eläimin ja vanhoin opetustauluin. Saliin saavuttiin arvokkaasti ja rauhallisesti jonottaen. Oppilaat toivotettiin juhlaan tervetulleeksi linnanjuhlien tapaan. Ovilla kättelemässä olivat oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja (yk) Okko Alanne vanhempainyhdistyksen edustaja Sanna Valtosen kanssa sekä oppilaskunnan puheenjohtaja (ak) Vilja Vuokola vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Jere Santalan kanssa. Juhlan aluksi 1.-3.luokkalaisten kuoro esitti Suomen 100-vuotisjuhlaa varten sävelletyn kappaleen Suomi 100. Laulun jälkeen nelosluokkalaiset tanssahtelivat pormestarin juhlista tutut Kikapoon ja Kehruuvalssin. Sitten meno muutti rennommaksi seiskaluokkalaisten tanssin myötä. Juhlapäivän ehdoton kruunu oli yhteistanssit: viimeistään Tiputanssin ja Letkiksen tahdissa tanssi koko YNK!








Seuraava tiedote ilmestyy torstaina 21.12. Rauhaisaa joulun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti