perjantai 23. syyskuuta 2016

Syysretkiä


Yläkoulu RubuFesteillä

Nuorisoasiainkeskus järjesti Kumpulan koulukasvitarhalla RuutiBudjetin ideointitapahtuman. Nuoret pääsivät suunnittelemaan alueen nuorisotoimintaa. Tapahtuman tavoitteena on myös tukea nuorten aloitteita alueen ja koulun viihtyvyyden parantamiseksi. Yläkoululaiset kävivät kiertämässä tapahtumassa toimintapajoja. Ideoita syntyi syksyisessä auringonpaisteessa.



Kolmasluokkalaiset Korkeasaaren Luontokoulussa

Viime torstaina oli kolmosilla jännä päivä, kun luokka suuntasi Korkeasaaren Luontokouluun. Luontokoulussa tutustuttiin etologin työskentelytapoihin ja tutkittiin eläinten käyttäytymistä. Ryhmät tarkkailivat muun muassa villihevosten, kuhertajagasellien ja korppien elämää ja kertoivat niistä kierroksella luokkatovereille. Eväät syötiin kodassa elävän tulen ääressä. Päivä huipentui yllätykseen, kun jokainen pääsi silittämään torakkaa!



Neloset turuilla ja toreilla

Maanantaina keksimme lähteä Kauppatorille ja Senaatintorille. Matka meni mukavasti ratikalla körötellen. Torille saavuttuamme pidimme pienen palaverin torikahvilassa varpusten kanssa. Teimme tutkimustehtäviä ja haastattelimme ihmisiä.  Sen jälkeen söimme munkkipossua ja joimme omenamehua. Kävelimme pientä mukulakivikatua pitkin Tuomiokirkolle. Se oli valkoinen ja hieno. Kipusimme pitkät portaat ylös. Tutkimme kirkkoa hipihiljaa ja otimme paljon valokuvia. Senaatintorilla Aleksanterin patsas häikäisi komeudellaan. Kirkonpihalla väijyttiin pokemoneja ja tehtiin musicallyja. Pihalla otimme hienon yhteiskuvan, ennenkuin ajelimme ratikalla takaisin Käpylään.

(Lapset tekivät toisilleen oikeinkirjoitustehtäviä, joista matkakertomus on koottu.)




Säbäpäivä

Koulullamme järjestettiin HIFK-Salibandyn Säbäpäivä-tapahtuma, jossa alakoululaiset pääsivät pelaamaan sählyä oikein tosissaan. Ohjaaja kehui oppilaiden menoa ja meininkiä. Salissa oli kuulemma hyvä pöhinä ja kiva tunnelma!


Kakkoset leffaretkellä

Tokaluokkalaiset osallistuivat R&A -elokuvafestivaalin Pulpettikinon näytökseen, jossa katsottiin elokuva "Hevisaurus". Elokuva näytettiin Orionissa, jossa paikalla olivat ohjaaja Pekka Karjalainen ja Herra Hevisaurus. Kakkosten mielestä leffa oli hyvä. Muutamat onnekkaat saivat Herra Hevisaurukselta "läpsyn".


Iltapäiväkerhon taideretki Pasilaan

Iltapäiväkerhossa on tällä ja viime viikolla tehty taidetta Pasilan pääkirjastossa 3.10. alkaen pidettävään näyttelyyn. Piirrustusten aiheena on "Minulle tärkeä mies". Lapsia pyydettiin piirtämään jokin tilanne, jossa he viettävät aikaa itselleen tärkeän miespuolisen henkilön kanssa. Lisäksi lapset saivat omin sanoin sanella teoksiin kuvatekstit.


Muista! Kodin ja Koulun Päivä 30.9.!

Kodin ja Koulun Päivä on vuodesta 2011 vietetty valtakunnallinen tapahtuma, jota koulut ja oppilaitokset voivat toteuttaa yhdessä kotien kanssa itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla. Aihe ja ajankohtakin on vapaa, tärkeintä kohtaaminen; lasten hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen tukeminen koko yhteisön voimin.  Kodin ja Koulun Päivässä tärkeintä on vahvistaa kodin ja koulun yhteistyötä ja kaikkien aikuisten läsnäolon merkitystä lasten arjessa ja elämässä.

Ynkissä kodin ja koulun päivä toteutetaan koulun väen ja vanhempainyhdistyksen yhteisin voimin perjantaina 30.9.  Tällöin koulun ovet ovat teille huoltajille avoinna. Tarjolla on aamukahvia, erinomaista seuraa ja mahdollisuus päästä seuraamaan ja osallistumaan opetukseen tai jopa toteuttamaan sitä. 

Vanhempainyhdistyksen terveisiä

Muistattehan, että vanhempainyhdistys kokoontuu lokakuussa poikkeuksellisesti kuukauden toisena tiistaina, 11.10. Kokoonnumme klo 18 koulun ruokalassa ja pidämme ensin yhdistyksen vuosikokouksen, jonka jälkeen jatkamme uuden toimintakauden suunnittelua. Muun muassa marraskuiset Syysmarkkinat ovat asialistalla lokakuun kokouksessamme. Toivomme, että jokaiselta luokalta löytyy mukaan toimintaan vanhempi tai pari, jotka toimivat luokkien yhdyshenkilöinä ja tiedotuksellisina linkkeinä vanhempainyhdistyksen ja luokan vanhempien välillä. Tervetuloa vanhempainyhdistykseen kaikki uudet ja jo tutuiksi tulleet vanhemmat!

Seuraava tiedote ilmestyy 7.10.!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti