lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kesä on!

Viimeinen kouluviikko käynnistyi helteisenä. Kun mittarin lukemat kohosivat hellelukemiin, alkoivat niin oppilaat kuin opettajatkin olla viimeisten päivien kiireestä huolimatta lomatunnelmissa. Viimeisen viikon ohjelmaan kuului perinteisesti retkeilyä sekä potkupalloa. Syksyynkin käännettiin jo katseita sen verran, että aloittelimme muuttopuuhia. Syksyllä käytössämme onkin muutama uusi luokkatila ja seuraamme liittyy myös kaksi kutosluokkkaa Vallilan ala-asteelta.

Treffit Kimmonpuistossa
Ykkösluokkalaisten kirjeenvaihto Käpylän peruskoulun ykkösten kanssa huipentui toukokuussa yhteisiin leikkitreffeihin. Kirjekaverin kanssa kierrettiin opejen pitämissä leikkipisteissä ja lopuksi sai leikkiä vapaasti. Maria-ope kertoo, että koska treffit olivat niin onnistuneet, pidettiin vielä toisetkin treffit viimeisellä viikolla. Osa oppilaista kertoi jatkavansa kirjeenvaihtoa vielä vapaa-aikanakin! 

Paripeiliä uuden kaverin kanssa.
Pienelle pahvin palalle mahtuu monta pientä jalkaparia.
Kevätretkien kuvakavalkaadi
Viimeisten kouluviikkojen aikana ja viimeistään retkipäivänä pyyhitään koulun pölyt olkapäiltä ja lähdetään tuulettumaan koulun seinien ulkopuolelle ja pihaakin kauemmas.
Ysiluokkalaisten retki suuntautui alakoulun luokanope-Tiian ja luokanohjaaja-Katjan kanssa Tampereelle, jossa vierailtiin luonnollisesti Särkänniemessä.
Vitoset kastoivat varpaansa meriveteen.
Seiskat nauttivat luokanvalvojansa Hennan kanssa kesäisestä piknik-säästä.
"Käydään enemmän ilmaisilla retkillä", pyysivät nelosluokkalaiset. Retki suuntasi keskustaan, Kauppatorille ja Kaivariin.
Norman pohtii jalkapalloilun saloja 1-6D:n kesäretkellä.
Kenttämestari päätti antaa kolmosten helteiseen palloiluun helpotusta!
Kakkosten kevätretkellä vierailttiin dinosaurusten keskellä!
Potkupalloa hikisessä säässä!
Torstai-iltapäivällä lämpömittari näytti Käpylässä hellelukemia. Vuoden urheilutapahtumaa oli odotettu koko lukuvuosi. Osa opettajistakin kaivoi nappikset naftaliinista, oppilaat uhkuivat aamusta asti itsevarmuutta.
Kaksi tiukkaa erää. Kaksi erää opettajien ankaraa puolustusta, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Oppilaat voittivat noin 3-0.

Onnea peruskoulun päättäneille!
Kevätjuhlan päätähtiä olivat tänään peruskoulunsa päättäneet ysiluokkalaiset. Yhtenäiskoulustamme valmistui tänä vuonna 16 oppilasta, jotka saivat todistuksensa täydessä juhlasalissa. Kevätjuhla oli arvokas, mutta rento. Taas voisi todeta juhlan olleen ynkinnäköinen: uudenlainen, mutta tuttu.
Katsaus kuluneeseen kouluvuoteen.
Koulumme perinteen mukaisesti ykkösluokkalaiset saivat huolehtia valmistuvien kukittamisesta. Tällä kertaa ylioppilaiden sijaan lavalle astelivat suuriin saappaisiin astuneet ysiluokkalaiset. Ysejä ja ykkösiä taisi jännittää yhtä paljon, mutta seremonia sujui hienosti. Rehtori ja ysien luokanohjaaja Katja Nieminen jakoivat todistukset ja kakkosten ja kolmosten kuoro esitti yseille laulutervehdyksen.

Jännittävä ruususeremonia
Päättötodistukset plakkarissa!
Petra ja pienet kuorolaiset
Nuutti Nikkola piti ysiluokkalaisen puheen. Puheessaan Nuutti kiitti opettajia, jotka ovat enemmän kuin opettajia. Hän totesi, että eteenpäin on mentävä, vaikka se haikealta ja pelottavaltakin tuntuu. "Mitä elämä olisi ilman mysteerejä", Nuutti totesi, viitaten luokkatoverinsa sanomaan. "Ysiluokka kannattaa käydä, se on hieno kokemus. Suosittelen ysiluokkaa kaikille", naurahti Nuutti. Saman totesi jo Lauri vuosikertomuksessa. Uskottava se on! Puheen jälkeen ohjelmasta vastasivat ysiluokkalaiset: Matti musiikkiesityksineen ja Kare mielensäilahduttajana.
Juhlapuhe
Matti ja basso
Mielensäilahduttaja ilahdutti juhlakansaa!

Kirjat palautettu. Melkein kaikki kaapin avaimet palautettu. Pulpetit tyhjennetty. Onnea ja iloa jokaisen kesälomalaisen puolesta! Ylpeä ysien hienosta suorituksesta!

Hyvää ja aurinkoista kesälomaa! Se on ansaittu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti