perjantai 15. huhtikuuta 2016

Keväistä arjen aherrusta

Huhtikuu on jo ehtinyt puoliväliin. Kevät tuli humahtaen ja yhtäkkiä on voinut taas opiskella ulkona ja tehdä retkiä kevätluontoon. Opet ovat tänään juoneet OPS-kahvit: koulukohtainen OPS-työ on saatu pakettiin, ainakin näiltä osin.
Tiistaina koululla vieraili tanskalaisia vieraita Kööpenhaminasta. Tanskalaiset opetusviranomaiset kehuivat kovasti kutosluokkaisia, jotka toimivat koululla oppaina: reippaat kutoset kertoivat sujuvasti niin koulumme historiasta kuin koulurakennuksestakin. Kööpenhaminalaiset olivat kiinnostuneita opetustoimen kehittämisestä ja ihailivat suomalaisten opettajien osaamista ja osallistumista. Hyvä me!

Ykkösten kirjeet
Ykkösluokkalaiset aloittivat Käpylän peruskoulun ekaluokkalaisten kanssa koko loppukevään kestävän kirjeenvaihdon. Kirjeitä lähetetään vuoroviikoin kuuden viikon ajan ja projekti huipentuu yhteisiin bileisiin toukokuussa. Maria-ope kertoo oppilaiden olevan innoissaan. Kirjeissä kysellään paljon lempiasioista ja kerrotaan omista jutuista. Myös tapaamista odotetaan innolla!

Kakkosten avaruusviikko
Kakkoset viettivät viime viikolla koko viikon avaruuden parissa. Avaruudesta tutkittiin mittasuhteita, planeettoja, tähtiä ja galakseja. Jokainen oppilas sai keksiä oman planeetan, joka valmistettiin liisteristä ja sanomalehdistä. Jokainen planeetta sai tietenkin nimen ja ominaisuuksia: mukana oli niin karkkiplaneettoja kuin ansaplaneettojakin. Oppiminen oli hauskaa ja jokainen kertoi oppineensa mielenkiintoisia asioita avaruudesta!

Ykkösten ja eskarilaisten Pekka Töpöhäntä -pajat
Käpylinnan eskarilaiset vierailivat keskiviikkona ykkösten luokassa. Koululla järjestettiin yhteiset taidepajat, joissa teemana oli kaikkien lukema Pekka Töpöhäntä saa ystävän -kirja. Teatteri-, musiikki- ja liikuntapajoissa käsiteltiin erilaisin keinoin tarinaa: tarina muuttui elokuvaksi, lauluiksi ja leikeiksi. Ensiviikolla uudelleen!
Vitosten nyyttärit
Viime viikon torstaina vitoset vanhempineen kokoontuivat viettämään nyyttikestejä koululle. Luokka on pitänyt nyyttärit vuosittain Häiskän innostamana. Perinteisesti nyyttäri-iltana on pelattu myös nelistä, mutta tällä kertaa pihan siivous sattui samalle illalle, joten nyyttäriseurue vietti iltaa tietovisan ja herkkujen parissa. Tietovisassa kysyttiin mm. viidennellä luokalla opiskeltuja asioita sekä tärkeitä juttuja vitosluokkalaisista.
Neloset sarjakuvakeskuksessa
Viime toukobileissä Nipa huusi luokallensa huutokaupassa sarjakuvakurssin. Se lunastettiin tämän viikon perjantaina. Neloset tutustuivat erilaisiin sarjakuvatekniikoihin Sarjakuvakeskuksessa Arabiassa. Oppilaat pohtivat myös, mitä kaikkea sarjakuvalla voidaan ilmaista. Luonnollisesti päästiin myös tekemään erivänkiä sarjakuvia! ”Kylläpä kannatti mennä”, Nipa toteaa ja suosittelee vierailua muillekin.

Vanhempainyhdistys tiedottaa:
TOUKOBILEET 2016 - YNK 60v!
Vanhempainyhdistyksen järjestämät TOUKOBILEET 2016 vietetään 4.5. klo 19 alkaen ravintola Nyyrikin Iltatähdessä (Pohjolankatu 2). Tänä vuonna juhlistamme erityisesti 60-vuotiasta YNKkiämme, tulethan sinäkin mukaan!

Illan ohjelma alkaa klo 19.30 ja etenee seuraavasti:
Lauluduo Stemma
"60 sekuntia 60-vuotiaalle" -pikapuheiden kavalkadi
n. 20:30 Kitkerät Neitsyet
Pikapuheet jatkuvat Kitkerien jälkeen mikäli tarpeen
Arpajaiset
Bilebändi Musta Lista
(ohjelmamuutokset mahdollisia)

 Haluatko sinä osallistua illan 60 sekunnin pituisten pikapuheiden kavalkadiin ja onnitella osaltasi 60-vuotiasta YNKkiä? Tai tiedätkö jonkun, jota kannattaisi ehdottomasti pyytää puhujaksi? Jos näin on, ota rohkeasti yhteyttä vanhempainyhdistykseen sähköpostiosoitteessa vanhempainyhdistys.ynk@edu.hel.fi. Osallistuminen onnistuu toki paikan päällä hetken mielijohteestakin!

Illan tuotto menee kokonaisuudessaan oppilaiden harrastustoiminnan tukemiseen. Varmista pääsysi maksamalla illan pääsymaksu 8 euroa tilille YNK-Liike FI31 1239 3500 1351 45. Muista merkitä maksun viestikenttään osallistujien nimet, niin saat lippusi tilaisuuteen saapuessasi. Lippuja voi ostaa myös ovelta niin kauan kuin sisään mahtuu. Toukobileissä on arpojen lisäksi mahdollista hankkia suosittuja YNK- ja Käpyläaiheisia pinssejä — tänä vuonna tarjolla on erikoiserä YNK 60 vuotta -pinssejä! Varaa siis mukaan pikkurahaa.

Huom.! Toukobileiden ikäraja on 18 vuotta.

Nähdään ja viihdytään TOUKOBILEISSÄ 2016!


Seuraava viikkotiedote ilmestyy 29.4. Aurinkoista viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti