torstai 2. huhtikuuta 2015

Viikkotiedote 2.4.2015

Huovuttamista oppimassa

Kolmosluokkalaisten kässän ryhmässä ollaan opiskeltu maaliskuun aikana huovuttamista. Jokainen sai suunnitella lampaanvillasta elämänpuunsa, joita sitten opettajien avustuksella päästiin huovuttamaan kankaiksi. Harjoittelimme ensin märkähuovutusta, jonka seurauksena käsityöluokan liepeillä leijaili vieno mäntysaippuan tuoksu vielä tuntien jälkeenkin. 



Seuraavalla tunnilla pestyt ja kuivuneet työt pääsivät huovutusneulan alle. Jokainen sai viimeistellä oman puunsa huovuttamalla siihen vielä pienenpieniä yksityiskohtia. Hauskaa ja märkää oli! Tätä lisää!



Amsterdamin matkan muistelua

Viime syksynä keräsimme pienen porukan lukiolaisia, jotka osallistuivat Amsterdam digitarina -ilmiöön. Yhdistimme ÄI4, EN5 sekä KU7 -kurssit, joilla kaikilla käsittelimme kuvaa ja taidetta hieman eri näkökulmista. Kävimme myös loppusyksystä Mediakeskuksella tekemässä digitarinavideoita aiheeseen liittyen. Ilmiö huipentui joulukuun alussa järjestettyyn Amsterdamin matkaan, jota nyt kokoonnuimme yhdessä muistelemaan. Opiskelijat tekivät matkalla erilaisia valokuvaustehtäviä ja liittivät ne digiportfolioonsa. Katselimme tiistai-iltana pitsa- ja limukekkereiden merkeissä portfoliot ja palasimme ajatuksissamme syksyiseen Amsterdamiin. "Joko lähdetään takaisin?" oli yleisin kommentti, kun muistelut pääsivät valloilleen. Ihana kokemus kaiken kaikkiaan!



Hauskuutta ruotsin tunnella

Viime viikon perjantaina ruotsin tunnilla lukion kakkkoset valtasivat köksänluokan. Vierailevana tähtenä oli ahvenanmaalainen huippukokki Michael Björklund. Hän haastoi kakkoset tiukkaan smoothie-kisaan, jossa ryhmät saivat kehitellä oman reseptinsä. Kaikki sujui niin sanotusti kuin Strömsössä; juomat hörpittiin parempiin suihin ja siinä sivussa saattoi päihin tarttua jokunen uusi ruotsin sanakin. 




Vanhempainyhdistys tiedottaa

Vanhempainyhdistyksen tiistaikerho kokoontuu jälleen 7.4. klo 14.30-16.30 koululla. Ohjelmassa on tällä kertaa futsalia sekä akrobaattista joogaa. Tervetuloa mukaan kaikki 1.-6.-luokkalaiset!

Toukobileet 2015 lähestyvät kovaa vauhtia! Bileitä vietetään ravintola Nyyrikissä (Pohjolankatu 2) lauantaina 25.4. alkaen klo 18. Illan mittaan saamme buffet-ruokailun ja yhdessäolon lomassa seurata viihdyttäviä yllätysesityksiä, ja juhlat jatkuvat jälleen alakerran Iltatähden vauhdikkailla jatkoilla, jossa meitä viihdyttää bilebändi Musta Lista. Ikäraja jatkoille on 18 vuotta.

Mukaan bileisiin mahtuu rajoitettu määrä osallistujia. Varmista siis pääsysi ostamalla lippu 22.4. mennessä näin: maksa 29 euroa (illalliskortti) tai 5 euroa (jatkot) tilille YNK-Liike FI31 1239 3500 1351 45. Illalliskortin hintaan sisältyy pääsy alakerran jatkoille. Muista merkitä maksun viestikenttään osallistujien nimet, niin saat lippusi tilaisuuteen saapuessasi. Jos lippuja jää, niitä on mahdollista ostaa myös ovelta.

Haluatko osallistua Toukobileiden suunnitteluun tai toteutukseen? Otathan rohkeasti yhteyttä vanhempainyhdistykseen sähköpostiosoitteessa vanhempainyhdistys.ynk@edu.hel.fi

Nähdään ja viihdytään Toukobileissä 2015! Tervetuloa!


Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry



Takatalvesta huolimatta kesä on jo kulman takana. Sitä ennen on kuitenkin aika hengähtää taas hetkeksi ja nauttia pääsiäisestä.

Oikein makoisaa pääsiäistä kaikille ynkkiläisille ja Ynkin ystäville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti