perjantai 10. lokakuuta 2014

Viikkotiedote 10.10.2014

Tällä viikolla maisema on pukeutunut lämpimän keltaiseen ja YNKissä lukuvuoden toinen jakso löytänyt rytminsä.
Keskiviikkona vietettiin jo perinteiseksi tullutta Oppilaskuntapäivää. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet, ympäristöoppilaat ja tukioppilaat PikkuYkkösistä Wiisaihin Abeihin pohtivat porukalla työrauha- ja työilmapiiriasioita. Seminaaripäivä aloitettiin yhteisellä aamiaisella, jonka jälkeen jakauduttiin ohjaavien opettajien johdolla timeihin. Päivän lopuksi näkemykset koottiin yhteen ja jätettiin opettajakuntamme pohdittavaksi. Yksi tärkeimpiä viestejä meille kasvattajille on, että nuoret arvostavat jämäkkyyttä työrauhan pidossa. He haluavat, että opettajat eivät anna kenenkään pilata luokan työilmapiiriä. Suurkiitos kaikille luottamusoppilaille aktiivisuudesta. Vaikuttaminen vaatii vaivannäköä ja yhteistyötä, mutta vain siten asioita voi kehittää ja tärkeäksi katsomiaan tavoitteita saavuttaa.



Viidesluokkaisten syksyn ensimmäinen jakso käsitteli maapallon historiaa ja kehitysvaiheita. Matikassa laskettiin maapallon ikää, tehtiin aikajanaa ja pohdittiin ihmisen aikaa: jos maapallo on ollut olemassa n. 4,6 miljardia vuotta, on ihmislajin olemassaolon aika todella lyhyt! Varsinkin nykyihmisen. Ihmisen kehitysaskeleet kiinnostivat kovasti; oliko ajatuksia ennen puhetaitoa? Miten tuli keksittiin? Mistä saatiin ruokaa? Asuiko Susiluolassa joku jo ennen viimeisintä jääkautta?

Samaan aikaan luimme uutisia Argentiinasta löytyneestä dinosauruksen fossiilista ja perehdyimme muihinkin aikaisempiin löytöihin. Suurimmat dinot ovat olleet tosiaan hurjan kokoisia, suurempia kuin lentokoneet. Dinoja askarreltiin pahvista ja ryhmät tekivät yhteistyössä suuret maalaukset maapallon kehityksen vaiheista. Maalaukseen liitettiin vielä dinojen varjokuvia kuvaamaan tuota hirmuliskojen valtakautta. Dinojen tuhon myötä kiinnostuimme tulivuorista ja oppilaat tekivät kukin oman Power Point -esityksensä jostain maapallon tulivuoresta. Muutkin maan kuoren liikkeistä johtuvat ilmiöt kiinnostivat: miten syntyy tsunami? Mitä tapahtui Pompeijissa? Entäpä tuhkapilvet, jotka sotkevat lentoliikennettä?

Maapallossa riittää tutkimista.



PikkuKakkosten Luonto ruokkii-teema eteni jälkiruokavaiheeseen. Pienryhmät saivat omenapaistoksen reseptin opiskeltavakseen, minkä jälkeen alkoi iloinen pöhinä kotitalousluokassa.- Paljon ilmaantuikin työtä jaettavaksi ja pähkäiltävää: Miten paljon on ripaus, hyppysellinen tai tilkka? Miten omenaporalla porataan ilman haavoja? Vinkeää ongelmanratkaisua alusta loppuun, mutta yhteistyöllä selvittiin ja lopputuloksena oli yhdeksän rakkaudella leivottua, tajunnan räjäyttävää herkkua. Eira-rehtorikin kävi herkuttelemassa ja antoi aistinvaraisen arvion touhun tuloksista: maun lisäksi tuoksu, ulkonäkö ja suutuntuma olivat tokaluokkalaisten loihtimiksi ensiluokkaisia.

                                                                                                                                     


Yhdet jäähyväisitkutkin tirautimme. Lukuvuoden alussa Päivi-ope lennähti taloomme kuin Maija Poppanen, antoi rautaisen ammattitaitonsa resurssiopena ja avasi meille tablettioppimisen maailmaa. Syksyn tuulen puhaltaessa hän avaa sateenvarjonsa ja matkaa uusiin haasteisiin tablettiopiskelun kehitystehtäviin. Ihan upeaa! Onnea matkaan Päivi!


Viikonloppu alkaa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän merkeissä.  Miten olisi hetken hengähdys, kuppi kuumaa, villasukat ja viltti.  Ja ihana kirja, oli se sitten kotimainen tai ulkomainen!

Näin herkästi Lauluyhtye Rajaton Chydeniuksen sävelin Kiven kieltä pyörittää:

    Ihan paras vuodenaika! Tämäkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti