lauantai 14. syyskuuta 2013

Viikkotiedote 14.9.2013

Enää sata päivää koulua



 
 
Joukko seikkailunhaluisia abeja yöpyi keskiviikkona koulun pihalla juhlistamassa sataa jäljellä olevaa kouluaamua. Väsynyt sakki vääntäytyi aamuvarhaisella ulos teltasta  - makuupussista suoraan oppitunnille. Vielä sata yötä, ja koulu on käyty.
 
Pikkuykköset puolestaan, jotka vasta ovat aloitttaneet koulutaipaleensa, uurastavat Ynkissä vielä reilun kahdentuhannen päivän verran.

Huikeanhieno liikuntapäivä

Ynkin perinteinen syysliikuntapäivä toteutui tänä vuonna yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa. Vanhempainyhdistyksen kautta liikuntapäivän ohjelmaan oli löytynyt seurojen edustajia ja ammattivetäjiä. Tarjolla oli muun muassa fudista, tanssia, miekkailua ja karatea. Lisäksi oli mahdollisuus pelata pihapelejä ja harjoitella ihmispyramidin alkeita.

Päivä alkoi yhteisellä aamuverryttelyllä, jonka vetivät yhdeksännen luokan tytöt.



Tälllä kertaa sää näytti parasta puoltaan. Syyskuun aurinko paistoin täydeltä terältä, ja päivässä oli aavistus menneestä kesästä.




Tanssin lomassa venyteltiin pohjetta ja reittä.


Pienimmät mukanaolijat osallistuivat tanssiin ihan omalla tyylillään.

Yhteisen aloituksen jälkeen hajaannuttiin pajoihin, joita pidettiin niin koulussa kuin koulun lähialueellakin.


 
Läheiseen Kimmonpuistoon rakentui huikeita ihmispyramideja kahdeksannen luokan tyttöjen ohjauksessa.
 
 

 
Kimmossa pelattiin myös mölkkyä ja petankkia.



Osa pajaväestä lähti päiväksi fillariretkelle. Kypärät päässä ja skeitit kainalossa retkue suuntasi kohti Pihlajistoa ja Savelanpuistoa.

 


Koulun pihalla lensi koripallo.



Sisätilossa harrastettiin rauhallista joogaa....

 
 

 
 
...ja vähän rajumpaa japanilaista miekkailua, jonka hurjat huudot kantautuivat kauas ulos liikuntasalista.

 
Pientä herkkua ja naposteltavaa tarjosi kuudesluokkalaisten puffetti. Kiitos kaikille mukanaolijoille ja liikuntapäivän järjestäjille, Ynkin vanhempainyhdistykselle, pajojen vetäjille ja liikunnan ope Janiinalle huikeasta ja hienosta päivästä!
 

Mukavaa viikonloppua!

 

2 kommenttia:

  1. Tanssilan nykytanssipajassa oli myös mainio meininki. :) Tehtiin venyttelyitä, tanssipantomiimia, nykytanssia ja afromeinkiäkin. Mukana oli n. 20 lasta ja nuorta. Saatiin myös alennusta tämän syksyn tunneille. :)

    VastaaPoista
  2. Pieni tarkennus siihen, että pikkuykköset uurastavat vielä n. 2000 päivän verran, nimenomaan Ynkissä. Tämä koskee vain niitä, jotka hamassa tulevaisuudessa noin 10 vuoden päästä ovat Yhtenäiskoulussa vielä lukion puolella. Läheskään kaikki eivät jatka täällä ysin jälkeen, ja jotkut saattavat jo aikaisemmin lähteä pois.

    VastaaPoista