perjantai 27. maaliskuuta 2020

Etäopiskelua

Emmepä arvanneet edellistä viikkotiedotetta kirjoittaessamme, että seuraavan tiedotteen laadimme kotosalta, etäopettajan ominaisuudessa. Tuntuu siltä, että yli 60-vuotias Ynk on varsin vetreä liikkeissään. Pienen tuumailuhetken jälkeen koulumme löysi tavat toteuttaa etäopetusta. Toki kaikenlaista säätöä, isompaa ja pienempää, täytyy vielä tehdä. Mutta, voimme huokaista helpotuksesta, sillä asiat tuntuvat sujuvan jo kutakuinkin mukavasti.

Kaikki opettajat eivät suinkaan opeta etänä. Koulullamme opiskelee muutamia oppilaita lähiopetuksessa ja heitä opettaa kiertävässä vuorossa kaksi opettajaa.

Terveisiä lähiopetuksesta, eli koululta!
Koripalloa välitunnilla
Tänään lähiopetuksessa olimme välitunnilla lähimetsässä. Oppilaat näkivät lumikon aivan koulun lähistöllä! Koska emme ehtineet ottaa siitä kuvaa, tässä on oppilaiden piirroksia valkoisesta söpöliinistä.


Tanssitaukoa lähiopetuksessa
Just dance!
KoLin koronapäiväkirja
KoLin oppilaiden tehtävänä on kirjata päiväkirjamuodossa tuntojaan koronan aiheuttamista muutoksista arjessa. Nyt eristäydytään koulusta, kaverijoukoista, opettajista, koululounaasta ja harrastuksista. Uusi arki hakee muotoaan ja herättää paljon ajatuksia. Osa tehtävää on myös miettiä omaa jaksamista kaiken tämän myllerryksen keskellä. Tässäpä olisikin hyvä tehtävä meille kaikille! Toivotaan, että joku uskalias raottaisi päiväkirjansa kansia myös täällä viikkotiedotteessa.


Vitosten kuulumisia
Viidesluokkalaisten etäopiskelupäivät noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa. Aamulla opettajat lähettävät koosteen päivän tehtävistä ja klo 10.00 pidetään yleensä luokan yhteinen ryhmäpuhelu, jossa päivän tehtävät käydään vielä läpi. Tämän jälkeen alkaa työskentelyvaihe. Oppilaat tekevät tehtäviään, ja opettajat antavat palautetta.
Jos pääsisitte kärpäsenä kattoon katsomaan, minkälaisissa tilanteissa opettajat toisinaan antavat ohjausta, se saattaisi olla varsin kiinnostavaa. Opettaja saattaa opettaa koko päivän vaikkapa pyjamapöksyt jalassa tai hän saattaa opettaa Google Classroomin ja Sitesin saloja samalla, kun pilkkoo sipulia.
5lk:n oppilaiden tehtävänä oli piirtää kotona omakuva.

Kasit runotuulella
Kasiluokkalaisten etäkoulu alkoi aikamoisella kielioppipamauksella, sillä lauseenjäsennys oli jäänyt viimeiseen kurssiin. Kurssi aloitettiin kuitenkin pehmeästi runoillen:
tehtävänä oli kirjoittaa runoja ilman predikaatteja. Upeita ja ajankohtaisia luomuksia!

Koko maailma
Toistensa lähellä
Mutta yksin, seinien sisällä
Maailmanloppu
Luonnon korvat vaan auki
Isän satu puiden lomassa

Luonnon vesi
Luonani ranta
Iloisuus jossain maailmalla
Silti oma unelmani
Aivan selän takana

Tumma yö
tumma meri
pöllöt puiden latvoissa
kauniit pisamat hänen kasvoissa,
aivan täykky,
tähtitaivaat eri maissa.



Kasit virtuaalimatkalla Euroopassa
8.luokkalaiset ovat aloittaneet oman virtuaalisen matkan suunnittelua "Interrail-matkani Euroopassa". Matkalla harjoitellaan käytännön taitoja, kuten aikataulujen selvittämistä ja tutustutaan tarkemmin kolmen kohdemaan luontoon, kulttuuriin ja historiaan.

9.luokalla maantiedossa on tällä viikolla harjoiteltu sähköisen kartan tekoa ja tässä hieno esimerkki Jamillan 9A kartasta. Kartta on sähköinen, joten sitä voi jakaa myös kavereiden kanssa tai tehdä yhteisen kartan.

Leppoisaa viikonloppua! Pysykäähän terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti