perjantai 6. syyskuuta 2019

Syyspuuhia

Lukeminen sujuu mukavasti triceratopsin alla loikoillen.
Gadolin
Alakoulun valinnaisryhmä Pikku-Einsteinit vieraili torstaina Kumpulan kampuksen Kemianluokka Gadolinissa. Oppilaat saivat tehdä mielenkiintoisia kokeita laboratorio-olosuhteissa. Nallekarkkimaista biomuovia syntyi perunajauhoista, vedestä ja öljystä. Punakaalimehu toimi mainiosti indikaattorina, kun tutkittiin happamia ja emäksisiä aineita.
Tutkittavana oli mm sitruunamehu, Sprite, shampoo ja sooda.

Taidetta luonnossa
Kesän viimeisinä hellepäivinä lähdimme yläkoulun kuvisryhmien kanssa tutkimaan lähiluontoa piirtäen ja maalaten. 7.-luokkalaiset tekivät tarkkoja havaintoja luonnosta hiilellä piirtäen ja 9.-luokkalaiset maalasivat akvarelleilla metsän värejä.

Oppilaskuntapäivä
Yhtenäiskoulu kävi oppilaskuntapäivillä Jätkäsaaren peruskoululla kuulemassa millaisia vaikutusmahdollisuuksia koululaisilla on Helsingissä. Syvennyimme Oma Stadin ja Ruuti-budjetin saloihin. Lisäksi ideoimme oppilaskunnan vuosikelloa. Tulemme järjestämään monenlaista mukavaa puuhaa kaikille koulun oppilaille! Seuraathan opehuoneen oven vieressä olevaa ilmoitustaulua ja kysele tarvittaessa lisää oman luokkasi edustajalta.


Koulukuvaus
Hymyä huuleen! Perinteinen koulukuvaus järjestettiin elokuun lopussa. Meitä on jo niin paljon, että kuvaukseen varattiin kolme päivää. Kuvassa ekaluokkalaiset poseeraavat koulupolkunsa ensimmäisessä potretissa.

Ysien lukuhommat

Lukuvuoden toiseksi suureksi teemaksi on tänä vuonna nostettu lukeminen. Uutisissa kerrotaan, että suomalaisten nuorten lukutaito on romahtanut samalla, kun lukemiseen käytetty aika on puolittunut. Yläkoululaisella on usein paljon aikaa vieviä koulutehtäviä ja aikaa menee koulun ohella myös harrastuksiin. Suomen kielen ja kirjallisuuden tunneilla olemme syksyn aikana pohtineet lukemisen merkitystä ja keskustelleet siitä, miten esimerkiksi sanavarasto kehittyy lukevalla nuorella moninkertaiseksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät lue. Ysit ja seiskat ovat syksyn alussa käyneet Käpylän kirjastossa ja etsineet itselleen kiinnostavaa luettavaa ensimmäistä kirjaprojektia varten, kun taas kasiluokkalaisten kotitehtävänä oli etsiä itselleen kiinnostava kirja, joka luetaan syyskuun aikana. Oppilaat kyselevät innokkaina lukutunteja ja lukutunneilla on ollut ihana rauha. Toivotaan, että lukuinto säilyy läpi yläkoulun ja lukutaito antaisi hyvät eväät tulevaisuuteen.

Sunnuntaina 8.9. vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Lasten ja nuorten säätiö haastaa koko Suomen pysähtymään ja lukemaan tunniksi sunnuntaina klo 19. Eräs ysiluokkainen totesi Minä ja kieli -kirjoitelmassaan: "Ajattelen, että lukeminen on erittäin tärkeää. Paperiset kirjat ovat mielestäni parhaita, koska täten ainakin itse pystyn keskittymään hetkeen paremmin." Keskitytään kaikki sunnuntaina hetkeen ja tartutaan kirjaan - yksin, yhdessä, koko perheen voimin!


"Tunti, jolloin koko Suomi pysähtyy lukemaan." Read Hour


Kakkoset Haltialassa

Kakkosluokka lähti koko konkkaronkka viettämään mukavaa syyspäivää Haltialaan. Nautimme ulkoilmasta ja katselimme maatilan eläimiä. Eläimien katselun jälkeen siirryimme leikkipuiston puolelle. Leikkimisen jälkeen yllätti nälkä ja söimme eväitä. Haltialassa toimii myös ihana kahvila, josta lapset saivat ostaa herkkuja. Sieltä löytyi mm. naaman kokoisia pullia! Siitä riitti jaettavaa monelle lapselle. Sokerihumalainen jono lähti hymyssä suin kohti koulua, olipas mukava päivä!

Kolmoset sisustussuunnittelijoina
Kolmosten kuvistunnilla nähtiin sateenkaaren kaikki värit, kun oppilaat suunnittelivat kankaita ja tapetteja. He toteuttivat upeat työt, joissa lemmikki lötköttelee viimeisen päälle kauniissa huoneessa. Inspiraationa toimivat Angie Rozelaarin iloiset kuvitukset. Jos pääsi ei pursuile sisustusideoita, kysy kolmoselta!

Vanhempainilta
Maanantai-iltana vanhemmat ja opettajat kerääntyivät saliin kuulemaan Sari-rehtorin syystervehdyksen. Salissa henkilökunta esittäytyi, ja meitä opettajia olikin jo aikamoisen pitkä rivi! Vanhempainyhdistyksen edustajat toivottivat uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan toimintaan. Seuraava kokous on ensi viikon tiistaina, eli 10.9. klo 18.

Vanhempainyhdistys järjestää ensi viikon maanantaina 9.9. klo 18 - 19 KuPERHEikka- sporttitapahtuman, jonne sekä lapset että aikuiset ovat tervetulleita.

KuPERHEikka-iltoina liikutaan ja leikitään osallistujien toiveiden mukaan esim. temppuradalla ja pallopelejä pelaten. Liikkumisen ohella voi myös tutustua uusiin kavereihin ja perheisiin sekä vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa.

KuPERHEikkailu on vapaamuotoista ja kaikki voivat ideoida yhteistä liikunnallista puuhaa. Lapset liikkuvat ja leikkivät salissa oman aikuisensa vastuulla. Tykätty KuPERHEikka sai alkunsa viime keväänä, ja jos yhteinen leikkiminen ja liikkuminen innostaa nyt syksylläkin, niin jatkoa seuraa!


Stadin soudut
Yhtenäiskoulun opettajat kävivät ahkeroimassa Stadin souduissa. 3,5 kilometrin matka taittui yhteistyöllä aikaan 21 minuuttia 22 sekuntia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti