perjantai 25. tammikuuta 2013

Viikkotiedote 25.1.2013

 
 

Uusia ja vanhoja ystäviä Hollannista

 
 
Yläkoulun odotetut hollantilaiset vieraat majoittuivat jo viime viikonloppuna suomalaisiin perheisiinsä. Maanantaiaamuna tultiin yhdessä kouluun ja tehtiin heti alkuun porukalla visitti  opettajainhuoneeseen. Hollantilaisille oli uutta, että opehuoneeseen voi noin vain mennä.
 

Viikko oli täynnä hauskaa yhteistä ohjelmaa. Tässä ollaan lähdössä Fazerille, joka tietysti kuului viikon odotetuimpiin kohteisiin. Hollantilaiset pitivät huippuelämyksinä myös esimerkiksi käyntiä Heurekassa sekä saunomista, joka oli monelle ensikokemus.


"Kyllä tätä syö", kommentoivat vieraat lähtöpäivänä koululounastaan kohteliaasti hymyillen. Hollantilainen ruoka kuulemma on "ihan erilaista", vaikka asiaa oli vaikea selittää. Kouluruoka ylipäänsä on hollantilaisille tuntematon käsite, sillä heillä koulu ei tarjoa ateriaa. Jokaisella on mukana omat eväät, voileipiä ja vähän muuta naposteltavaa. Kuuden aikaan illalla syödään sitten perheen kanssa kotona vahva ateria.


Mikä on ruokailutapojen lisäksi suurin ero Yhtenäiskoulun ja oman hollantilaisen koulusi välillä? Annet vastaa: "Täällä oppilaat saavat tehdä asioita, joita meillä ei saa: syödä purkkaa ja pitää puhelinta tunnilla, kävellä sisään opettajainhuoneeseen..."  Eroa siis on, mutta kumman eduksi? Annet miettii diplomaattista vastausta, ja lounaspöydässä syntyy keskustelua. "Joo, oikeus käyttää puhelimia meillekin!" innostuu joku hollantilaisista. "Ok, sitten opitte vähemmän ja teistä kasvaa tyhmiä ja tietämättömiä aikuisia", sanoo Linda-opettaja. "Ei, en oikeasti toivo puhelimia tunneille", päättää Annet.

 
Eihän meillä Ynkissäkään "saa" käyttää puhelimia tunneilla! Miten Hollannissa asia hoidetaan, kun me emme ikuisista ponnisteluistamme huolimatta siinä aina onnistu? "Me otamme puhelimen loppuviikoksi takavarikkoon, jos sitä käytetään tunnilla", kertoo Linda. "Ei onnistu Suomessa, ei meillä ole oikeutta tehdä tuota", toteaa Knut. "Hollannissa vanhemmat hyväksyvät koulun säännöt", vastaavat vieraat. "Tosin jotkut koulut ovat muuttaneet sääntöä ja takavarikoivat vain loppupäiväksi, koska vanhemmat ovat valittaneet."

 

Perjantaiaamuna vierailuviikko huipentui koko koulun yhteiseen päivänavaukseen, jossa hollantilaiset vieraat ja omat kasiluokkalaisemme kertoivat sujuvalla englannin kielellä viikon tapahtumista.  "Hieno viikko, onnistui jälleen yli odotusten", toteaa Knut, ja samaa mieltä ovat hollantilaiset opettajat Linda ja Ytske, jotka ovat olleet mukana jo useita kertoja. Kahdeksasluokkalaiset odottavat nyt innokkaasti omaa vastavierailuaan, joka tapahtuu maaliskuussa.

Lauantaina kouluun! 


Muistattehan, että huomenna lauantaina 29.1. peruskoululaisilla on koulupäivä. Vanhemmat ovat  tervetulleita seuraamaan opetusta, tapaamaan toisiaan ja opettajia sekä nauttimaan puffetin antimista.

Tervetuloa avoimien ovien päivään!

1 kommentti:

  1. Hei,

    en edelleenkään ymmärrä tätä kännykkäongelmaa. Kuinka niin ei kännykkäkielto onnistu Suomessa? Pieni ryhmä vanhempiako määrittelee koulun säännöt? Helsingissäkin on kouluja, joissa puhelimet takavarikoidaan ja palautetaan tunnin jälkeen, jos niitä käytetään tunnilla. Näin on esim. Norssin yläasteella.

    Ei ole kenenkään intressien mukaista, että oppilaiden huomio on tunnilla jossain muussa kuin opetuksessa. Vanhempana olen todella huolissani nuorten nettiriippuvuudesta ja väitän, että keskittymiskyvyn puute on iso ja alati kasvava ongelma yhteiskunnassamme!

    VastaaPoista