perjantai 5. huhtikuuta 2024

"Tuleeko kesä enää koskaan?"

Vitoset kertoivat ottavansa oppia mehiläisiltä pysyäkseen lämpiminä.
Pääsiäisen jälkeen perjantaina se tapahtui taas: hirmuinen pyry ja myllerrys! Lumi-inferno, Valkoinen Kurittaja! "Tuleeko kesä enää koskaan?" kuului lapsiparvesta tuskainen kysymys. Hampaiden lyödessä loukkua välituntivalvoja pyrki hymyilemään rohkaisevasti, mutta ei uskaltanut enää luvata mitään. Tuleepahan sitten iloisena yllätyksenä...

Trooppista vehreyttä ja tipujen vilinää
Ennen pääsiäistä kaikki oli vielä toisin. Kauniin maanantaipäivän lopuksi retkiryhmä oli hypännyt ratikkaan ja kolisutellut Talvipuutarhan lämpöön ja vehreyteen. Siellä pääsiäsipuput, -tiput, -kanat ja -kukot olivat pilkistelleet somasti palmujen, peikonlehtien, kaktusten ja paratiisikukkien keskeltä.  Välipalahetki oli ollut täynnä auvoista piknik-tunnelmaa, jossa feng shuit olivat kohdallaan. Ja ratikan ikkunoista hohti iltapäivän aurinko ja kuivat kadut...
Ryhmän mukana suomalaiseen kouluun tuntumaa ottivat
uudet ranskalaiset vaihto-opiskelijamme Margaux ja Manon.
Kiirastorstaina juhlan tuntua
Pääsiäisloma antoi jälleen ihanan levon ennen kuin kevätkiri kohti kesälomaa alkaisi. Kiirastorstaina osa oppilaista ja opettajista suuntasi pääsiäiskirkkoon ja osa jäi kevättilaisuuteen koululle.

Kirkossa oli levollinen, pääsiäiseen virittävä tunnelma. Seiskaluokkalaiset, kaksi Siiriä ja Michelle, osallistuivat pääsiäiskuvaelmaan ja pienempien oppilaiden kuoro laulaa heläytti  hyvän mielen pääsiäislaulun, ihkauuden "Anteeksi annettu on" á la Petra. 
"Kiitos, elämälle kiitos!"
Kaksi Mariaa ja Johanna haudalla
Salin kevättilaisuudessa kuultiin keväisiä runoja, joita esittivät ykkösluokkalaiset. Runojen keväiset taustakuvat oli taiteiltu yhdessä et-tunnilla. Yhteislauluina laulettiin oppilaiden ikisuosikki "Palanen YNKin historiaa" sekä "Kevät ja minä", jota opettajien bändi säesti. Ysien taitavan bändin ohjelmistossa oli Nirvanaa. Eturivin ykkösten joukosta löytyi vannoutunut Nirvana-fani: koko lempibiisinsä hän lauloi sujuvasti mukana! Solistiainesta? Vinkvink ysit!
Seiskat yhdessä takaisin arkeen
Pääsiäisloman jälkeen 56 seiskaluokkalaista viettivät aamupäivän Kakkosella, seurakunnan tarjoamassa mukavassa tilassa tien toisella puolella. Luokkistunneilla he ovat tutustuneet, ryhmäytyneet ja oppineet toisistaan. Nyt oli vuoro tutustua Ynkin opettajiin! 18 opea oli antanut itsestään kolme salaperäistä vihjettä, joiden perusteella ryhmissä henkilöllisyyttä arvuuteltiin. Vaikeaa oli!
Loppuajasta lautapelailtiin yhdessä ja koulumme vanhempainyhdistyksen sponssaamilla ryhmäytymisrahoilla ostetut pizzat kruunasivat yhdessä vietetyn hetken. Kiitos jälleen VY!

Taidetestaajat liikenteessä
Kahdeksasluokkaiset ovat osallistuneet lähiviikkoina kansalliseen Taidetestaajat-ohjelmaan. Eli jokainen kasiluokkalainen  tulee kevään aikana vierailleeksi kahdessa taideesityksessä tai näyttelyssä. Ynkkiläisillä on ollut ohjelmassa retki Tampereelle Sorin Sirkukseen ja viimeisimpänä käynti valokuvataiteenmuseolla Kaapelitehtaalla Poliittisen valokuvan festivaaleilla. Näyttely herätti nuorissa paljon ajatuksia ja hyviä keskusteluja.
Vapaus ja vastuu sanoista ja teoista
Lupausten seinä täyttyy...
Demokraattinen yhteiskunta tuo mukanaan vaikuttamisen mahdollisuudet, mutta myös vastuun. Mahdollisuuksia ja vapauksia on opeteltava käyttämään viisaasti. Tätä harjoitellaan koulussa eri yhteyksissä. Earth Hourin innoittamana YNKin oppilaskunnan hallitus pisti meidät kaikki käytävilläkulkijat miettimään, miten kukin voisi valita viisaasti ja kestävästi yhteiseksi hyväksi. Käytävälle ripustettu vihreä taulu on kerännyt jo runsaasti lupauksia  ohikulkijoilta. Seuraavaksi  ryhdymme lupauksia lunastamaan...
Sana on vapaa!
Vitoset ovat opiskelleet historiassa antiikin Kreikan vaikutusta länsimaiseen elämäntapaan, demokratiaan ja sivistykseen. Aiheen vanavedessä 5 A-luokkalaiset ovat harjoitelleet väittelytaitoja, argumentointia ja  mielipiteen ilmaisua rakentavasti.  Tässä ja kevään tulevissa viikkotiedotteissa julkaistaan oppilaiden kirjoittamia mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Ne ansaitsevat tulla kuulluksi!

      KEVÄTTÄ ODOTELLESSA

LEPPOISAA VIIKONLOPPUA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti