perjantai 22. joulukuuta 2023

Viimeistä viedään!

Syyslukukautemme on tullut onnellisesti päätökseen. Varhain tullut lumipeite ja pakkaskelit ovat pitäneet mielet virkeinä, mutta nyt on aika huilia. YNKin jouluperinteet koulukalenterista puurojuhliin ja Lucia-kulkueista glögiaamiaisiin olivat tänäkin vuonna voimissaan. Pitkin joulukuuta ne kokosivat kouluväen isolla joukolla virittäytymään juhla-aikaan.

Joulufiilistelyä

Syksyn ahkerointi palkitaan ennen joulua. Viimeisinä päivinä luokissa pikkujoulustellaan nyyttäreiden ja muiden herkkuhetkien merkeissä. Esimerkiksi Tukarit pitivät 7. luokkalaisille piparipajoja. Siellä virittäydyttiin joulutunnelmaan valmistamalla kauniita pipareita.

Kenties maailmanhistorian ensimmäinen Puunhalaajat-kurssi järjesti nyyttärit, jonne ope oli keitellyt sienirisoton. "Sillä suu napsaa, jolla jalka kapsaa," tuumasi isoäiti: risotossa oli kurssilaisten metsäretkeltä itsekeräämät  mustatorvisienet ja suppiksia. Kun se sai karpalomehun kyytipojakseen, niin moni yllätti itsensä hakemalla lisää!

Koulukalenteri sammutteli kynttilöitä

Koulukalenterit jatkuivat läpi joulukuun, kun jokainen luokka esiintyi vuorollansa. Kasien upea Lumiukko-esitys tarjosi lumoavan mindfullnes-hetken talvipäivän alkajaisiksi.


Vitoset olivat omalla vuorollaan tosi "Happy"

1.- 6.D oli kuvannut suloisen jouluvideon.
Kutoset laulattivat meitä. Ja korvamato oli taattu.
Nyt sitä taas saa, vatsansa täyteen puuroo!
Lucian päivänä vietettiin puurojuhlaa. Puurojuhla on koko alakoulun yhteinen pikkujoulujuhla, jossa myös kotijoukoilla on mahdollisuus tulla katsomaan koulukalenteriesityksiä, laulamaan joululauluja ja nauttimaan joulupuuroa. Lämmin kiitos taas emännällemme Päiville, joka puuhasteli kyökissä joulumuorina ja me saimme nauttia!

Kolmosluokkalaisten herkkä Lucia-kulkue avasi illan.

Nelosten kikapoo pyöri hurmaavasti.

Vitoset tanssivat yksityistilaisuudessa läheisilleen
 ennen siirtymistä "kabinettiin" puurolle.

Rexit kaapivat lopuksi puurokattilan pohjia.
Olipas taas kiva ilta!
Joulutilaisuuksissa tunnelmoitiin
Toiseksi viimeinen koulupäivä on pyhitetty perinteisille joulutilaisuuksille. Yläkoulun aamu avattiin tunnelmallisen glögiaamiaisen merkeissä. Päivän päätteeksi osa kouluväestä lähti joulukirkkoreissulle ja osa jäi ET-tilaisuuteen saliin.

Et-tilaisuudessa kuultiin muunmuassa bändiä.
Ysit kantoivat suuren vastuun tilaisuuden toteutuksesta.
Tokaluokan pikkuenkelit kantoivat kirkkoon valon. Ja hymyn.

Evankeliumi oli Nipan johdolla sovitettu ihanaksi
kertomukseksi, jota kirkkokansa kuunteli korvat höröllään

Viimeinen kynttilä sammui!
Viimeisenä kalenteriluukkuna on aina joulujuhla! Nautimme ykkösten ihanasti vilisevästä tonttutanssista ja kasien tavattoman taidokkaasta ja älykkään hauskasta näytelmästä, jonka musaopettajamme Petra oli kirjoittanut. Aiheena oli koulusäästöt ja kaikki muu kafkamainen hullutus, kun markkinavoimat jyrää ja lapsi heitetään pesuveden mukana menemään. 


Säästöt heittivät open pois puurojuhlasta. Varjojuhlat 
järjestyivät open omassa keittiössä. Ihana onnellinen loppu!

Ihanaa joulua! 
Rauhaa maan päälle

                            - ja ihmisten keskelle hyvä tahto!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti