torstai 6. huhtikuuta 2023

Valon lapsia ja pääsiäistunnelmia

Kevät on jo siinä pisteessä, että tulevana viikonloppuna vietetään pääsiäislomaa. Enää muutama hassu kuukausi, ja olemme jo kesälomalla! Tästäkin ajasta kyllä saa paljon irti: lumet sulavat vauhdilla, aurinko lämmittää ja ulkona liikkuminen on mieluisampaa. 

Pääsiäiskirkon tunnelmia

Kirkossa esiintyi hurmaava koulun kuoro, jonka oli harjoituttanut musaopettajamme Petra. 

Janiina ja Nipa


Esirukousta lukemassa

Ykköset matkalla kirkkoon kutosten saattelemana.




Et-tilaisuus

Pääsiäisen ET-tilaisuus järjestettiin tänä vuona pääsiäismunajahdin muodossa. Kasit ja ysit olivat suunnitelleet pienemmille oppilaille erilaisia pisteitä, joista suoriuduttuaan oppilaat saivat vihjeitä yhdessä laulettavaan lauluun. Lopuksi saatiin palkinnoksi pääsiäismunat ja laulettiin vihjeistä muodostunut laulu Kevät ja minä. Kasin ja ysin et-oppilaat vetivät pajoja ammattilaisen elkein, kiitos siitä! Kiitokset myös Tuukka-opelle, joka kantoi vastuun tapahtuman onnistumisesta.

Keilaamisen harjoittelua

Värityskuvia pääsiäisen hengessä

Aarteenetsintää

Paljon suosiota sai koulun kellariin järjestetty kammokuja.

Yhdellä pisteellä saatiin heitellä koreja.


Pääsiäismunia ja englantia

Ykkösten enkun tunnilla askarreltiin pääsiäismunia ja samalla harjoiteltiin pääsiäiseen liittyvää sanastoa. Happy Easter! 🐰💐🐣





Loppukevennys

Viimeisenä vielä pieni videopätkä oppilaalta, jossa 7B esitti luokanvalvojalleen Uskolle ihanan nimipäiväonnittelun. 



Ihanaa ja lämpöistä pääsiäislomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti