perjantai 9. syyskuuta 2022

Kultainen pelto, vehreä metsä

Elokuun kiepsahtaessa syyskuuksi kouluarki on taas löytänyt tutut uomansa. Hytisyttäviä aamuja ovat seuranneet kirkkaat poutapäivät, jotka ovat houkutelleet opiskelemaan edelleen ulkona ja retkillä. Myös syksyn  vanhempainilta saatiin pidettyä kiinnostavissa merkeissä ja uusi henkilökunta alkaa tulla tutuksi!

Seiskat luonnon kuvaajina
Kuviksen syksy aloitettiin jo elokuussa helteisestä kesästä nauttien. Seiskat piirsivät hiilellä yksityiskohtia luonnossa. Kasien ja ysien kanssa tutkimme koulun lähiluontoa maalaten akvarelleilla. Näissä ulkoilmamaalauksissa pyrittiin tavoittamaan hetken tunnelma sekä maiseman valo ja varjo.


Retkiä "maaseudun rauhaan"

On ihan huippua, että koulupäivien aikana helsinkiläiset koululaisryhmät saavat matkustaa joukkoliikennevälineissä maksutta. Retkien kannalta YNKin sijainti on ihanteellinen: tästä päästään helposti ihan kaikkiin ilmansuuntiin ja käytössä on bussit, junat ja ratikka kohteen mukaan. Tällä viikolla bussi nro 600 kuljetti ynkkiläisiä pohjoiseen Helsingin ja Vantaan rajalle. Hetkessä päästiin Haltialan kotieläintilan maaseutumaiseen tunnelmaan. 

Metsään ja museoon -valinnaisryhmä hilpaisi kotieläintilalle sekä jatkoi aina Ruutinkosken maisemiin saakka. Askel alkoi välillä painaa eikä palaute ollut aina niin mairittelevaa (”Mä en oo koskaan ollut näin MASENTUNUT.”) mutta viimeistään tilan kahvilan lohkoperunoiden äärellä harmistuneinkin mutrusuu kääntyi hymyksi!


Neloset jatkoivat maatalouteen tutustumista Haltialan pelloilla. Avarat maisemat  ja villisti, mutta lämpimästi pyörinyt alkusyksyn tuuli saivat lauman kirmaamaan huumaantuneena  kultaisilla sänkipelloille, kuorimaan kauran jyviä akanoista ja mutustelemaan.
Viihtyisä eväidensyöntipaikka oli tuulensuojainen.
Aitauksissaan käyskentelivät kanat ja kukot, laikukkaat siat röhnöttivät omassaan. Kissa ilmestyi unisena silitettäväksi ja lammaslaumat ja ylämään karja saapuivat ruokailupaikalle kuin tilauksesta tarkkailtavaksi. Yhtäkkiä syöksähti kanahaukka kyyhkystä tavoittamaan, mutta kyyhkypä karkasi katoksen alle maatyökoneiden ja hämmästyneiden retkeläisten sekaan
Mindfullnessia Vantaanjoella
Vanhempainilta LIVENÄ!
Kylläpä se tuntuikin mukavalta  tavata pitkästä aikaa vanhempia livenä vanhempainillassa. Kutoset kahvittivat vilkkaasti seurustellutta porukkaa ennenkuin siirryttiin saliin kuulemaan syysterveisiä koulusta. Tilaisuuden aluksi pieni läsnöoloharjoitus rauhoitti ja valpasti runsaslukuisen yleisön kuulemaan tärkeää asiaa. 

Projektityöntekijät Kirsi Lehtosaari  ja Hanna Asikainen esittelivät  Helsingin kaupungin kouluissa käynnistynyttä SKY-hanketta (Sitouttava kouluyhteistyö). Koronaerityksen jäljiltä on huomattu erityistä tarvetta tukea lasten sitoutumista kouluyhteisöön ja henkistä hyvinvointia.  Välineenä on  muunmuassa  tunne-ja vuorovaikutustaito-ohjelma, jota aletaan toteuttaa Helsingin kaupungin peruskouluissa kaikilla vuosiluokilla tänä syksynä.
Sali pullollaan porukkaa pitkästä aikaa!
Rehtori Mari esitteli opettajakunnan, jossa oli jälleen monia uusia tuttavuuksia.

Haastattelussa rehtori Mari Koivukangas
Uusi kiinnostava tyyppi talossa!? Hänestä täytyy ottaa selvää! Torstaina ruokailussa kalakeiton ääressä oppilaat herkesivätkin  keksimään  kysymyksiä Mari-rehtorille. Enni ja Hugo ottivat homman hoitaakseen ja marssivat rehtorin huoneeseen. Tentti alkoi tiukasti talousasioilla, mutta pehmeni sitten todella  kiinnostavaksi ajatustenvaihdoksi ( :   

Hugo: Miten ne budjetit oikein menee?
Mari:  No, ne menevät siten, että koululla on yleisbudjetti. Meillä on erilaisia menoja ja saamme tietyn summan rahaa niitä varten. Rehtori päättää  miten rahat eri menoihin jaetaan. Se on haastava työ, sillä menoja on paljon ja rahaa näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina vähemmän.

Enni: Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi?
Mari: Olen aina rakastanut hirveästi eläimiä. Oma koira oli haaveeni koko lapsuuden, kunnes 18-vuotiaana sain sen! Nuorena halusinkin eläinlääkäriksi. 

Hugo:Mikä oli lempiaine kouluaikana?
Mari: Kuvataide ja matematiikka

Enni: Onko ne samat edelleen?
Mari: Niin voi sanoa: kouluttauduin paitsi luokanopettajaksi niin myös matematiikan opettajaksi. Tykkään valtavasti opettaa matematiikkaa!

Hugo: Miksi ryhdyit opettajaksi?
Mari: Se on monipuolinen työ. Se on opettamista, mutta myös ohjausta, neuvontaa ja kasvatusta. Ennen kuin päätin ammatinvalinnasta, tein plus- ja miinus-listan, johon kirjasin opettajan ammatin hyviä ja huonoja puolia. Kun lista jäi plussalle, päätös syntyi.

Enni: Aiotko jäädä eläkkelle rehtorin hommista?
Mari: Kuka tietää, ehkä jäänkin. Toisaalta siihen on vielä niin pitkä aika, että vaikea sanoa. Minulla riittää urahaaveita.

Hugo:Mikä työssäsi on raskainta?
Mari: Silloin kun oppilaalla on vaikea ja raskas vaihe elämässä. Silloin tuntee empatiaa ja sympatiaa  ja elää voimakkaasti myötä.

Enni: Entä mikä työssäsi on hienointa?
Mari: On hienoa, kun saa olla monenlaisten ihmisten ja tahojen kanssa tekemisissä. Yhteys oppilaisiin  on hienoa!

Hugo: Opetatko mitään luokkaa tällä hetkellä`?
Mari: Rehtorin työtä on paljon, joten se ei toimenkuvaani kuulu. Joskus pääsen kyllä tekemään sijaistunteja ja se on mukavaa. Valtavan hauskaa oli päästä opettamaan esimerkiksi musiikkia ekaluokkaan joku aika sitten!

Enni: Miten rentoudut vapaa-aikana?
Mari: Lenkkeilen paljon, pari kertaa päivittäin. Minulla on kaksi koiraa, jotka ulkoiluttavat minua! Luen myös paljon kirjoja ja kuuntelen äänikirjoja.

Hugo: Ehditkö levätä tarpeeksi?
Mari: Kyllä siltä tuntuu. Liikun paljon, joten sitten nukuttaa hyvin. On todella tärkeä huolehtia riittävästä levosta.

Kiitos Marille mielenkiintoisesta rupatteluhetkestä. Menestystä ja voimia rehtorin tärkeään työhön!

 
Rentouttavaa viikonloppua


Nautitaan syyskuun auringosta!




 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti