perjantai 12. elokuuta 2022

Tästä se taas lähtee!

Kun Anni-ope kyseli tunnelmia lukuvuoden aluksi, totesi kouluhommissa jo rutinoitunut neljäsluokkalainen, että "tästä se taas lähtee." Käytännöllisen näkökulman vastapainoksi toinen ehätti filosofoimaan: "Tänne tullaan reppu tyhjänä ja pian lähdetään reppu täytenä." Eipä hyvää kouluvuotta voisi oivallisemmin määritellä.

Torstaiaamuna koulun piha tulvi lapsia ja aikuisia. Kesäinen sää piti hellässä otteessaan meitä koko viikon, joten shortseja, sandaaleja ja muita hellehepeneitä ei tarvinnut hylätä koulun alkaessakaan; kunhan vain muisti napata sen repun selkään! 

Koulukkaat etsiytyivät ilosta kiljahdellen oman opettajansa ja luokkatoveriensa luokse. Ensimmäinen päivä sujui luokissa kesäkuulumisia vaihdellen ja leikkejä viritellen. Sujuvasti jatkettiin siitä, mihin keväällä jäätiin!

Lapset vaihtoivat kuulumisia luokissa, muunmuassa 
kesäpuuhabingoa pelaamalla.

Perjantaiaamuna toivotettiin kouluyhteisömme uudet jäsenet tervetulleiksi juhlavasti. Jokainen yhdeksäsluokkalainen saatteli uuden ekaluokkalaisen kädestä pitäen kouluväen eteen; kruunasi keltanokkalippiksellä ja ojensi aapisen. Kouluväki kannusti aplodein koulutiensä aloittaneita kuten myös ysejä, joilla alkoi tärkeä peruskoulun päättövuosi. Kevätjuhlassa osat sitten vaihtuvat ja ekaluokkaiset saavat kunnian saatella ysit Ynkistä maailmalle.

Luokanopettajat Irina ja Pauliina ottivat huomaansa
36 keltanokkaa

Myös uusi henkilökunta esittäytyi. Rehtori Saria sijaistava rehtori Mari kertoi edellisen koulunsa olleen kuin suuri valtamerilaiva. Ynk vertautuukin Marin mielestä sisävesialukseen, jota hän nyt ryhtyy kipparoimaan. Koko on huomattavasti pienempi, mutta samanmoista seilaamista yhtä kaikki!


Ynkin vanhempainyhdistys oli järjestänyt koulun pihalle kahvi- ja mehutarjoilun, joten jännityksestä ja liikutuksesta voipuneet ekaluokkalaisten vanhemmat saivat nauttia kupposen ikimuistoisen tilaisuuden lomassa. Samalla oli mahdollisuus myös tutustua vanhempainyhdistyksen leppoisaan joukkoon.



Laivan pilli vislaa jo. Sitten vaan menoksi!

   Elämyksellistä lukuvuotta 2022-23       meille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti