perjantai 4. joulukuuta 2020

Joulukoulua ja koulujoulua!


Alkutalvi ehti säkkipimeytyä, ennen kuin joulukuu kynttilöineen, kalentereineen ja askarteluineen tuli ja pelasti. Lähipäivinä luokat ovat alkaneet koristautua juhlakauteen ja joulun sävelmät tulvivat luokista. Yhtäaikaa valmistaudutaan päättämään toista jaksoa, joten projektien ja kokeiden määräpäivät häämöttävät.

Sarjakuvien salat
Laaksoluokan toimituksesta päivää! Ykköset innostuivat omien sarjakuvien tekemisestä ja upeasti yhteistyössä rupesivat tuumasta toimeen. Yksi oli vastuussa kuvituksesta, toinen kirjoitti kuvatekstejä, kolmas toimi lähettinä ja neljäs niputti vihkot kokoon. Upeaa työtä ykköset!
Kynärakentelu on erinomaista 
mindfullnessia ajatustyön lomassa.

Hyvää oloa kaamosta vastaan
Liikuntaa, lepoa ja hyvää ruokaa ei saa kaamoksen aikana unohtaa. Ysiluokkalaiset olivat hyvän olon jäljillä. Ensin tsumpattiin, sitten kiusattiin lihaksia ja lopuksi venytettiin ne takaisin lepopituuteensa. Sen jälkeen saattoikin vetää huovan korviin, tyynyn pään alle ja hengähtää hetkisen. Voi hetken vain olla. ❤️Ja turvavälein, totta kai.


Kokkailuunkin löydettiin uusia reseptejä! 3A luokan Ansan loistavan idean pohjalta Yhtenäiskoulusta löytyy nyt laatikko, josta jokainen voi käydä hakemassa vinkkejä kokkailuun. Ympäristöoppilaat ovat pohtineet, mitä ympäristöystävällinen ruoka tarkoittaa ja keränneet sen pohjalta ruokaohjeita yhteisesti jaettavaksi. Kaipaamme lisää herkullisia reseptejä jakoon. Kerro ideasi luokan ympäristöoppilaalle tai laita viestiä Hetalle.



Turvavälikippis!
Onnittelut Vanhemmille Kuntatyöntekijöille! Nuoremmista Kuntatyöntekijöistä koostuva Yhtenäiskoulun johtoryhmä pääsi välittämään koko työyhteisön lämpimät onnittelut rautaisille kollegoilleen, jotka ovat antaneet ammattitaitonsa kaupungin käyttöön kahdenkymmenen vuoden ajan! Onnea rakkaat Päivi, Nipa, Tiia ja Henna.

Tule koulu kultainen
Päivä vain ja hetki kerrallansa… Alakoulun luokissa odotellaan aamuisin malttamattomasti, mitä luokan ikioman joulukalenterin luukkusista paljastuu. Pussukat, laatikot ja taskut kätkevät kuvia, arvoituksia, elämänviisauksia, vitsejä, jumppaohjeita ja pientä hyväskää. 

Ensi viikolla aukeaa myös YNKin elävän koulukalenterin ensimmäinen luukku.  Perinnehän on, että viimeisinä kouluaamuina jokainen luokka vuorollaan tarjoaa yhden esityksen muulle koululle. Tänä vuonna, kuinka ollakaan, muoto uudistuu. Lavasäteilyn sijasta nautimme keskusradion, videoiden ja livestriimausten annista.  Jännittäviä aamuja siis tiedossa!
Sitä mukaa kun koulupäivät vähenevät,
vähenevät myös pikkuruokalan seinää koristavat kynttilät.

Ilahdutetaan joulukortein!
Luovan välittämisen yhteisön Siskot ja Simot järjestää joulukorttikampanjan, jonka tarkoituksena on lähettää joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen iäkkäille asukkaille. Yläkoululaiset askaroivat hienoja kortteja, jotka tulevat varmasti ilahduttamaan monen ikäihmisen joulun aikaa. Kampanjaan ehtii vielä osallistua, sillä se päättyy vasta 11.12.!


 
Itsenäisyyspäivän tunnelmaa
Vaikka yhteisiä itsenäisjuhlasia ja -tanssiaisia ei tänä vuonna voitu järjestää,  Suomi mielessä ja juhlamielellä  koululla oltiin perjantaina. Aamun hämärässä kouluväki kokoontui koulun kallioille, yhdeksäsluokkalaiset nostivat lipun salkoon ja neljännen luokan Väinö kajautti trumpetillaan uljaan Porilaisten marssin. Yhdessä lauloimme vielä Maamme-laulun ja Kalliolle kukkulalle. 

Sitten siirryttiin omiin luokkiin Suomi ja Käpylä-aiheisen tietovisan pariin. Sari-rehtorin puhuva pää ilmestyi valkokankaille ja esitti 15 visaista kysymystä, joiden vaikeustaso vaihteli oivallisesti.  Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, riemunkiljahduksia ei säästelty eikä pettymyksen itkuiltakaan vältytty. 

Luokissa järjestettiin omaakin itsenäisyysaiheista ohjelmaa. 4A tutustui menneisyyden Suomeen Ylen Elävän arkiston dokumenttien avulla. Esimerkiksi Helsinki, pohjolan valkea kaupunki näytti miltä kotikaupunkimme näytti 50-luvun lopussa. Neloset tunnistivat monia tuttuja paikkoja, mutta niin maisemat, autot, kuin uikkarimuotikin ovat muuttuneet sitten vuoden 1959.


Hyvää itsenäisyyspäivää!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti