torstai 5. joulukuuta 2019

Kymmenen kouluaamua jäljellä!

Pipo päähän pakkasella!
Keli ei ole ollut viime viikkoina talvisimmasta päästä, mutta muutamana päivänä pääsimme nauttimaan lumisista pakkaskeleistä. Välituntileikkeihin lisättiin hetkeksi monenmoinen liukuminen ja liukastelu.

Itsenäisyyspäivän viettoa
Itsenäisen Suomen 102-vuotisjuhlia vietettiin Yhtenäiskoulussa pitkin päivää. Aamu aloitettiin nostamalla lippu salkoon. Koko koulu kajautti Maamme-laulun. Lisäksi opettajista ja huoltajista koostuva kuoro lauloi Kalliolle, kukkulalle -laulun.
Kolmoset miettivät luokassa, mistä kaikesta he pitävät Suomessa. Listasta tuli melkoisen pitkä! He mainitsivat lintubongaamisen, lumen, auringon, kalastamisen, talven, kesän, hienot ja vaihtelevat maisemat, eläimet, metsät, rauhallisuuden ja luonnon. Lisäksi mainintoja keräsivät Tripla, "tämä teroitin" ja "mun huone".

Ruokailun jälkeen kokoonnuimme saliin juhlimaan. Ysit musisoivat ja näyttivät videon, johon he olivat koonneet suomalaisuuteen liittyviä kuvia. Lisäksi pääsimme ihastelemaan valtavan taitavia ja hienoiksi pynttäytyneitä nelosia, jotka tanssivat neljä tanssia.

Neloset pormestarin juhlissa
Neloset olivat perinteisissä pormestarin itsenäisyysjuhlissa Finlandia-talolla. Juhlaan kuului tuttuun tapaan tarjoilua, tanssia ja yllätysesiintyjä, joka oli tänä vuonna Jannika B. Helsinki-kanava seurasi Ynkin nelosten tanssihajoituksia koululla sekä haastatteli oppilaita myös juhlassa. Juhlahumua voitte käydä katsomassa Helsinkikanavan sivuilla: https://www.https://www.helsinkikanava.fi/kanava/fi//videot/video?id=4354

Kutoset keskustassa
Kuudennen luokan oppilaat pääsivät 2 x 5h taideoppiin Annantalolle. Tällä kertaa oppilaat saivat valita joko animaatio-, keramiikka- tai kuvataidepajan. Annantalon opetus on tunnetusti laadukasta. Annantalolla myös yleensä viihtyvät ihan kaikki oppilaat. Niin tälläkin kertaa, hyödyllistä ja hauskaa on ollut!

Kuudennen luokan oppilaat kävivät opiskelemassa myös kaupunkisuunnittelua Helsingin kaupungintalolla. ”Kun kuulin retkestä, ajattelin, että on tulossa aika kuiva retki. Yllätyin, sillä kaupunkisuunnittelu olikin oikeasti mielenkiintoista!”, kertoi yksi kuudennen luokan tyttö.

Harmonikka soikoon!
Alakoulun pienimmät oppilaat pääsivät kuuntelemaan Käpylän musiikkiopiston järjestämää harmonikkakonserttia. Osa oppilaista pääsi myös testaamaan harmonikan soittamista. Yksi tapaili jo Ukko Nooaakin, vaikka soitin ei ole helpoimmasta päästä. 

Stand up –keikat
Kirjoittaja ja esiintyjä, rääväsuuksikin itsensä tituleeraava Juuso Kekkonen kävi pitämässä stand up-keikat yläkoululaisille. Seiskoille hän piti esityksen ilmastonmuutoksesta. Kasien ja ysien esitys ”Heterohko” puolestaan käsitteli seksuaalisuutta. ”Tosi hyödyllinen ja hauska. Tosta on mulle oikeesti hyötyä tulevaisuudessa”, kommentoi yksi yläkoululainen.

Lautapelikurssilaiset Oodissa
Lautapelit-valinnaisryhmä kävi pikkujouluretkellä Oodissa. Siellä pelihyllyt pursusivat ja mieluisia pelipaikkoja löytyi eri puolilta kirjastoa. Ihan parasta touhua marraskuun sateiseen hämärään!

Onneksi olkoon!
Saimme kuulla tällä viikolla ilouutisen: Ynk oli kolmanneksi aktiivisin helsinkiläinen koulu OmaStadi- ja RuutiBudjetti- sekä Nuorisoneuvoston vaalien äänestyksissä! Palkinnoksi koulumme oppilaskuntatoiminnalle lahjoitettiin 1000e suuruinen palkinto. Apulaispormestari Pia Pakarinen ojensi palkittaville kouluille diplomit RuutiGaalassa. Hienoa oppilaat ja ohjaavat opettajat Minna ja Janne!

Koulukalenteri käynnistyi

Ynkin perinteen mukaisesti joulukuun ajan koko koulu kerääntyy saliin seuraamaan Koulukalenteri-esityksiä. Tänä vuonna opettajat aloittivat kalenterin varsin modernilla kuoroteoksella, jossa sudet ulvoivat, pillit piippasivat ja paperi rapisi Petra-opettajan johtamana. Oppilaat näyttivät hämmästyneiltä, kun lavalta alkoi kuulua: ”Piip, miau, piip, rapirapi ja auuuu!” Tällaisiakin esityksiä voi nähtävästi olla olemassa.

Lukukauden viimeinen tiedote ilmestyy 20.12.
 Hyvää itsenäisyyspäivää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti