perjantai 8. marraskuuta 2019

Kuono kohti talvea!

Tiia-ope nappasi kauniin kuvan syksyisestä koulun pihasta. 
Yläkoulu elokuvissa
Lokakuun lopussa oli yläkoululaisten vuoro suunnata elokuviin Ruuti-rahalla. Elokuvaksi äänestettiin Green Book. Kahdeksasluokkalainen Eero kirjoitti elokuvasta pienen arvostelun:

"Green Book oli joissain kohdissa ihan hauska, mutta joissain kohdissa vähän surullinen. Elokuva perustui tositapahtumiin. Vaikka en ole tutustunut oikeisiin tapahtumiin, roolit olivat hyvin toteutettu omasta mielestäni."

Halloween
31.10. vietettiin Halloweenia ympäri maailman ja tietysti myös Yhtenäiskoulussa. 3A:lla panostettiin pukeutumiseen. Lisäksi luokassa järjestettiin parille muulle luokalle elokuvanäytös, jossa tiirailtiin oppilaiden tekemiä kauhuelokuvien trailereita, jotka oli kuvattu edellisellä viikolla. Hirviöitä, tekoverta ja irtokäsiä pursuilevat trailerit olivat aika hauskoja, mutta tosi jännittäviäkin, ihan niin kuin oikeatkin kauhuelokuvat usein ovat.
Illalla hippailtiin kutosten järjestämässä diskossa.
 

Tunturi-luokan touhuja
Johan nyt on markkinat! Tunturi-luokka kutsui kakkoset tutustumaan järjestämiinsä markkinoihin. Neloset pääsivät toimimaan asiantuntijoina ja esittelemään omia töitään. 
Markkinatunnelmissa
Tunturi-luokka osallistui torstaina Nenäpäivä-hyväntekeväisyystempaukseen OAJ:n kutsumana. "Oli tosi kivaa! Tanssimme, lauloimme, leikimme, pelasimme, jaoimme heijastimia ja autoimme aikuisia keräämään lahjoituksia Nenäpäivä-lippaisiin. Samalla oli YleX:n suora lähetys. Saimme myös lämmintä kaakaota, välipalaa ja halit Tuure Boeliukselta."

Seiskaluokkalaisten salaisuus
Seiskat pääsivät maanantaina upouuden tv-ohjelman nauhoituksiin. Uusi ohjelma alkaa MTV3:lla vasta ensi keväänä, joten nauhoituksissa varmistettiin, että jokainen osaa varmasti pitää salaisuuden. Tv-ohjelma on aivan uusi Suomessa ja nauhoituksissa pääsimme vaikuttamaan myös tulevan kauden kulkuun. Ennen nauhoituksia edes opettaja ei tiennyt, mitä tuleman piti.

Koulussa keskusteltiin myöhemmin siitä, keitä kaikkia tuollaisen produktion takana työskentelee ja millainen joukko ihmisiä tarvitaan, ennen kuin lopullinen versio näkyy katsojille lauantai-iltaisin.

Yleensä viikkotiedotteeseen saadaan hienoja kuvia retkiltä, mutta tällä kertaa kuvaaminen ja somettaminen oli kielletty. Voisimme vähän raottaa salaisuuden verhoa paljastamalla, että... Ai niin, meidän on pakko todeta, että sori, me ei voida puhua siitä kenellekään vielä.

Kutoset töissä
Kuudesluokkalaiset kävivät Yrityskylässä oppimassa uusia asioita työelämästä. Luokan tytöt kertoivat, että retki oli hauska ja hyödyllinen. Jotkut asiat olivat vaikeita, kuten työtehtävissä esiintyneet yllättävät ruuhkat, joista oli vaan selvittävä. Tytöt kertoivat, että jos oli tutustunut oppimateriaaliin huolellisesti, tehtävistä kyllä selvisi. Opimme Yrityskylässä mm. sen, että työelämässä täytyy tehdä paljon tiimityötä. 

Ysit jätevedenpuhdistamolla
Ysiluokkalaiset vierailivat Viikin jätevedenpuhdistamolla. Alla olevassa kuvassa on kokoelma oudoimmista tavaroista, jotka ovat päätyneet jätevedenpuhdistamolle. ""Pönttöön vain vessapaperia!" jäi varmasti oppilaiden mieleen. 

Retkeilykerho Keskuspuistossa
Ynkin oma retkeilykerho pyöräytti toimintansa käyntiin. Luonto kiinnostaa alakoululaisia kovasti, sillä kerho meni täyteen yhdessä illassa. Ensimmäinen luontopyrähdys tehtiin Keskuspuistossa, jossa kävelimme metsäpoluilla, söimme eväät ja jätimme linnuille ruokaa. Ehdimme myös kiikaroida alueen lintuja, jotka pyrähtelivät vanhojen puiden latvoissa. Seurailipa toimiamme tarkasti myös talviturkkiin asunsa vaihtanut kurre, jota saattoi kiinnostaa linnuille tarkoitetut appeet. Muistathan muuten, että jos teet linnuille talviruokintapaikan, on pidettävä huolta siitä, että linnut saavat sieltä ruokaa koko talven ajan.

Musiikkiopiston soiva tervehdys
Torstaina koulullamme piipahti soitinesittelyryhmä Käpylän musiikkiopistolta. Esittely oli erinomainen. Ehkäpä muutamat oppilaat kiinnostuvat soittoharrastuksesta esittelyn pohjalta. Valomiekat välkkyivät Star Wars-musiikin tahtiin!

Seuraava viikkotiedote ilmestyy 22.11.
Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti