| Rauhaisa hetki omassa ihan hiljaisessa luokassa💚💚💚 |
Viime viikolla vietettiin kansallista Lukuviikkoa otsikolla Lukeminen on juhlaa! Myös me Pohjoismaisessa yhtenäiskoulussa osallistuimme juhlaan jokaisena päivänä. Saimme nauttia kiinnostavista kirjailijavieraista, kirjaesittelyistä, kirjailijapaneeleista, lukuvälkistä ja muuntautua kirjojen rakastetuiksi hahmoiksi. Huikea määrä alakoululaisia sai suoritettua Lukudiplominsa ja osa nuorimmista vielä viimeistelee urakkaansa. Myös Vanhempainyhdistyksen uusi logo näki päivänvalon, kun logokilpailun voittaja paljastettiin.
Nenät kiinni kirjoissa
| Koko koulu lukee: ysit |
Pitkin viikkoa järjestettiin rauhallisia hetkiä, jolloin saattoi kesken päivän syventyä kirjaan. Saatettiin lukea koko tunti tai sitten välitunniksi sai jäädä luokan hiljaisuuteen; etsiä oman pikkuisen sopen, johon käpertyä kirjan kanssa. Niinpä lukijoita löytyi pöytien alta, verhojen takaa ja ovien takaa luokkien nurkista sekä itserakennetuista majoista.
| Koko koulu lukee: kasit |
| Kun sai lukea missä vaan, kolmoset ottivat haltuunsa pikkuruokalan. |
Lisää lukemista saattoi löytää esimerkiksi kirjanvaihtopisteeltä. Sinne sai tuoda tarpeettoman, jo luetun kirjan, ja tilalle sai valita toisen vaihtopisteelle kertyneestä valikoimasta.
Viikolla rohkaistiin eläytymään ja pukeutumaan kirjallisuuden hahmoiksi. Niinpä koululla vaelteli Harry Pottereita, Hermioneja, velhoja ja Peppejä. Ella, Totoro ja Addamsin perheen Wednesdaykin bongattiin. Myös satumaiset Messi ja Ronaldo elämänkertoineen palloilivat mielikuvitushahmojen joukossa.
Tunnemme hyvin Peppi Pitkätossun hullunkurisen elämän, Tylypahkan velhokoulun kiemurat ja Ellan luokan seikkailut. Mutta meilläpä oli etuoikeus tavata kirjailijoita ja kuvittajia, jotka luovat meille omaperäisiä ja innostavia maailmoita ja mielikuvitushenkilöitä kuin tyhjästä vaan! Ja tutustuttavat meidät maailman ihmeellisyyksiin ja auttavat meitä ymmärtämään sitä paremmin.
Ekaluokissa vieraili kuvittaja-kirjailija Mira Mallius. Lapset eläytyivät täysillä hänen muistoihinsa pikku-Mirasta, joka piirteli kaiken aikaa ja kaikkialle. Lapset olivat valmistaneet hyviä kysymyksiä kirjailijaan ja hänen työhönsä liittyen. Kuulimme esimerkiksi, että tosi tärkeä kirja Miralle itselleen on ensimmäinen Merikarhu-kirja. Saimme myös tietää, miten digitaalinen sivellin toimii!
| "Piirrä meille jotain!" Ja niin Mira piirsi EkaBeelle oman Merikarhun. Ja sehän oli ihan kuin tuo kirjan kannessa oleva! |
Vilja-Tuulia Huotarinen vieraili 5.luokissa. Oli mielenkiintoista kuulla, miten hänestä tuli kirjailija. Oli myös kiinnostavaa kuulla, millaista kirjailijan työ on.
Kakkoset olivat kiinnostuneita kirjailija Sanja Hakalan tekemistä kirjoista. Oppilaat olivat lainanneet niitä etukäteen kirjastosta ja tutustuneet niihin ennen kirjailijan vierailua.
Kolmosten kirjailijavieraaksi saapui Tuukka Perhoniemi. Hän on filosofi, joka käsittelee työssään avaruuden ihmeitä ja on pohtinut muunmuassa sitä, miksi tähtitaivaan katselu tekee ihmiselle hyvää.
Luokat 6-9 pääsivät seuraamaan kirjailijapaneelia. Paneeliin osallistuivat kirjailijat Antti Arnkill, Vilja-Tuulia ja Ossi Nyman. Ysiluokkalaiset jututtivat heitä. Hieno ja mielenkiintoinen tuokio. Paljon opittiin kirjailijan ammatista ja elämästä.
Suurkiitos kaikille kirjailijavieraillemme!
Luetaan Huuhkajat ja Helmarit lentoon!
Kakkoset lähtivät lukuviikolla mukaan Huuhkajien ja Helmareiden Lue ja liiku - kampanjaan. Yhdestä luetusta kirjasta Huuhkaja ja Helmari kerryttävät sulkapeitettään yhdellä sulalla. Ensimmäisinä päivinä on ehditty kerätä jo aikamoinen määrä sulkia!
Tvåorna deltar i lä och rör på dig - kampanjen för Huuhkajat och Helmarit. Redan den första dagen samlades ett fint antal fjädrar under skoldagen.
Pynkin vanhempainyhdistykselle uusi logo!
Ynk on nyt Pynk! Ja siksi oli aika suunnitella koulun Vanhempainyhdistyksellekin uusi logo.
Lukuviikon päivänavauksessa 1.-5.luokkalaisille paljastettiin ja palkittiin Vanhempainyhdistyksen logokilpailun voittaja ja kolme kunniamaininnan saanutta. Logokilpailun raati oli mieluisan, mutta toisaalta haastavan tehtävän edessä, sillä kilpailuun saapui monia hyviä ehdotuksia. Raati ilahtui ehdotusten runsaudesta sekä luovista ja omaperäisistä graafisista oivalluksista. Voittajan työssä ihastutti vahva ja omaleimainen, mutta samalla rento fontti, joka tavoittaa Pynkin hengen. Voittajaehdotuksen suunnitteli 5.luokan Simeoni Savola. Hän sai lahjaksi 50 euron lahjakortin taidetarvikeliikkeeseen.
| Taustalla uusi upea logo! Mira Pynkin vanhempainyhdistyksestä haastattelee voittajaa. Kolme muuta upeaa ehdotusta palkittiin myös |
Lukuvinkkejä ja lukudiplomien tulvaa
Uuden logon alla kuultiin oppilaiden lukuvinkkejä eri-ikäisille ja erilaisista asioista kiinnostuneille lukijoille. Lopuksi lavan täyttivät Lukudiplomin suorittaneet 2.-6.-luokkien oppilaat, jotka saapuivat vastaanottamaan diplominsa ja pienen Vanhempainyhdistyksen lahjoittaman palkinnon suorituksestaan. 80 oppilasta oli lukenut Helmetin Lukudiplomiin vaadittavat 10 kirjaa ja tehneet niihin liittyvät sisältötehtävät. Kahden viikon päästä vietetään koulumme ekaluokkalaisten omia lukujuhlia, sillä silloin valmistuvat ekaluokkalaisten lukudiplomit. Niitäkin kertyy melkoinen satsi. -Lämmin kiitos jälleen vanhempainyhdistykselle tärkeän asian tukemisesta💖
Ja niin on päästy toukokuuhun! Enää yksi keväinen kuukausi täynnä koulutyötä ja keväistä touhua retkineen ja tapahtumineen. Vanhempainyhdistyksen ja 2. ja 7.luokan vanhempien järjestämä disco alakoululaisille vapun aatonaattona vei jo hilpeisiin tunnelmiin! Pieni vappuvapaa onkin paikallaan ennen loppurutistusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti