perjantai 17. huhtikuuta 2026

Jo häikäisee!

 Huhtikuu hellii nyt paisteellaan. Pipot ovat vaihtuneet lippiksiin ja talvikengät tennareihin.  Aurinkoenergian avulla viimeiset kuusi  työntäyteistä kouluviikkoa sujuvat keveästi kuin tanssi vain😎
Kasit kutsuttiin Lahteen taidetestaamaan Lahden sinfoniaorkesterin elokuvakonserttia Tunturin tarina. Matka sujui leppoisasti bussissa ja perillä saimme vielä nauttia aurinkoisesta huhtikuun säästä ennen konserttia. Tunturin tarina -elokuvassa pääsimme ihastelemaan pohjoista luontoa sinfoniaorkesterin ja Tuuletar-lauluyhtyeen säestäminä. Mukava reissu kaiken kaikkiaan!
Taivaskalliolla runosuonet sykkivät
Seiskat  etsivät innoitusta runonsepitykseen Taivaskallion varhaiskeväästä. Nuoret kiersivät erilaisia runopisteitä ja nauttivat samalla kevätauringosta. Lopputunnista saatiin koiravieraitakin paikalle. 
Retkimeininkiä
Ennen pääsiäistä Metsään ja museoon- valinnaiskurssi vieraili Talvipuutarhassa. Puutarha oli koristeltu teemaan sopivasti ja monenlaisia pääsiäiskoristeita näkyi kasvien seassa. Tällä viikolla porukka retkeili Kivinokan lintulavalle. Matkan varrelle osui muun muassa Kulosaaren kartano, Kivinokan kesäteatteri ja muutamia eläimiäkin. 🐸🦌
Päivä suomalaisen koululaisen kengissä
Pohjoismaisen yhtenäiskoulun yhteistyö Hanasaaren pohjoismaisen kulttuurikeskuksen kanssa jatkuu. Talven taitteessa meillä vieraili norjalaisia opettajia; tämän viikon keskiviikkona luokkiimme levittäytyi 25 opettajaopiskelijaa ja  opettajankouluttajaa Tanskasta. Pienryhmät seurasivat yhden luokan päiväohjelmaa koulupäivän ajan ruokailuineen ja välitunteineen. Heitä emännöi  Tiina-Liisa Granholm. Kouluvierailu oli osa Helsinki-viikkoa, johon kuului myös  muunmuassa vierailu Suomenlinnassa viikon lopuksi.

Vieraat olivat järjestäneet lukissa oppitunnin verran hauskaa Tanska-aiheista ohjelmaa, jossa päästiin muunmuassa ääntämään tanskaa, arvailemaan sanojen merkityksiä, opettelemaan sanoja ja sanontoja sekä kuuntelemaan musiikkia pohjoismaisilla kielillä.
EkaBeessä arvailtiin tanskalaisia ruokasanoja ja opeteltiin värejä.
Vaihtoehtoja äänestettiin hilpaisemalla nurkasta nurkkaan
taulun nelikentän mukaan
Eskareiden ja ykkösten puuha-aamut 
Vieraita on käynyt myös lähempää. Käpylinnan eskarit ja meidän koulumme ykköset treffailevat tämän tästä ja puuhailevat yhdessä jotakin kivaa ja kehittävää. Tällä viikolla Heinäsirkat saapuivat B-luokan  vieraaksi ja Muurahaiset A-luokan vieraaksi. Etukäteen oli ryhmissä luettu kirja Hyvää yötä, eläintarha! jossa siili ratkoi nokkelasti tarhan eläinten uniongelmia. Yhdessä sitten muisteltiin tarinaa, ja koottiin ja väritettiin palapeliteoksia tarinan unettomista eläimistä.
Ensin etsittiin lähes 40 lapsen joukosta yhteensopivat palat...
...sitten väritettiin  ja koottiin palat tauluksi.
Puolet valmiista töistä lähti Käpylinnaan ja
puolet jäi koululle komeaksi teokseksi.
Säbäturnaus tiivistyy...
Tällä viikolla jokakeväisen säbäturnauksen alkusarja saatiin päätökseen. Huikeita pelejä, suuren urheilujuhlan tuntua, rehtiä kisahenkeä oli välituntien pikapelit tulvillaan. Näissä kisoissa korkea maila oli harvinaisuus ekaluokkalaisillakin, jotka saivat jalkeille valtavan määrän innokkaita pelaajia. Varpaat ottivat toisinaan osumaa, mutta vauhti kuivatti kyyneleet, kun viipotettiin taas. 
Ensi viikolla osa joukkueista jatkaa semifinaaleihin... - Onnea, intoa , peli-iloa ja hienoja suorituksia kaikille!   

Lukeminen on juhlaa!
Ensi viikolla on koko PYNKin lukuviikko.  Viikon jokaiselle koulupäivälle on luvassa kirjallisuusaiheista ohjelmaa, kirjailijavieraita, tarinoiden hahmoiksi pukeutumista, kirjojen vaihtopiste, kirjapaneeli, aamunavaus, lukudiplomien jakoa ja tietysti  rauhallisia lukuhetkiä omaan kirjaan syventyneenä.

             AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

SOLSKEN TILL HELGEN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti