perjantai 29. elokuuta 2025

Keinutaan syksyn kynnyksellä

Syyskuun kynnyksellä pienoisia syksyn merkkejä alkaa olla ilmassa. Aamut alkavat olla vilpoisia, mutta kääntyvät vielä lämpöisiksi päiviksi. Sadekin ropsahtelee. Täällä Kuutiossa uudet käytännöt ovat muuttumassa hyvää vauhtia rutiineiksi ja koulutyö alkaa vakiintua tutunoloisiin uomiinsa. Hoituuhan homma täälläkin, vaikka oppilaiden kommenteissa kuuluu edelleen kaiho ja ikävä vanhaan rakkaanrähjäiseen koulutaloomme Louhenkalliolla.

Taekwondo-oppia suoraan Etelä-Koreasta
Suomalainen koulu kiinnostaa edelleen maailmalla! Pynkissä vieraili 17 hengen porukka Etelä-Koreasta. Seurueen mukana tuli myös neljä tulkkia. Vierailijat kävivät seuraamassa oppitunteja ja syömässä koululounaan. Yksi vierailija veti kutosille 태권도 eli taekwondo-tunnin. Tiesitkö, että kaikki korealaiset koululaiset opettelevat taekwondoa koululiikunnassa? Jumppaporukka sai myös omat taekwondo-vyöt, joihin kirjoitettiin oma nimi sekä latinalaisilla aakkosilla että korealaisen hangul-kirjoitusjärjestelmän aakkosilla. Luokalla on esimerkiksi 에이노, 마티아스 ja 헬미.

Sosiaalisukset voideltu!
Seiskaluokkalaiset viettivät torstaina ja perjantaina riemukkaita hetkiä Nuorisotila Kakkosella perinteisissä seiskojen ryhmäytyspäivissä! Tavoitteena oli tutustua uusiin ja vanhoihin luokkakavereihin, harjoitella yhdessä toimimisen taitoja ja pitää tietenkin hauskaa yhdessä. Ysiluokkalaisten tukioppilaiden järjestämässä ohjelmassa oli sosiaalisuksilla hiihtämistä, geometrisen palapelin kokoamista ja palikoiden siirtämistä narujen ja koukun avulla. Lopuksi päästiin myös viettämään mukavaa vapaa-aikaa vapaasti pelaillen. Ilmeistä päätellen kaikilla oli varsin lysti päivä!

KoLi - GO, GO!!!
Uusi KoLi-vuosi potkaistiin perinteisesti käyntiin kolilaisten kisailuilla Pikkukosken uimarannalla. Lajeina olivat koris, lentis ja tällä kertaa petankki, koska mölkky oli muuton jäljiltä hukassa. Vuosiluokkien välinen taisto oli ehkä tasaisin koskaan - seiskat ja ysit keräsivät molemmat hienot kuusi voittoa, mutta voiton vei tällä kertaa kahdeksalla voitolla kasit, joilla oli pienimmät joukkueet! Aina yhtä ihana iltapäivä 🫶
Eppuset, toppuset ja kolmoset: täysi hönkä päällä jo
Kolmoset hilpaisivat lukuvuoden ensimmäiselle retkelle Lammassaaren maisemiin tutkimaan vettä, vesieläimiä ja -kasveja. 
Klass 2A besökte Kottby biblioteket. De lånade böcker på finska och på svenska. 2A vieraili Käpylän kirjastossa. He lainasivat  kirjoja suomeksi ja ruotsiksi. Jättefint att biblioteket är ännu närmare  än tidigare! Sen lisäksi, että kirjasto on aiempaa lähempänä, koulurakennuksessakin on nyt ihkaoma pikkukirjasto. Siellä on rauhallista syventyä kiinnostaviin teksteihin.
1A -luokassa  on aloitettu valmistautuminen kirjallisiin aktiviteetteihin.  Ja välineistähän kaikki lähtee: tällä viikolla askarreltiin käsitöissä taikakynät, joilla on sulat viuhuten harjoiteltu kirjainmuotojen piirtämistä ilmaan ✨. -Hyvä kynä, kun ei tarvitse kumittaa!
Perjantaina vietettiin vuotuista kouluruokapäivää. Silloin huomioidaan maamme koulujen maksuton kouluruokailu. 1B-luokassa onkin pohdiskeltu lähiaikoina, millainen on terveellinen ateria. Miksi pitäisi syödä niin monenlaisia juttuja? Opitun pohjalta askarreltiin upeat lautasmallit.
Ja hauskaa on, että silloin tällöin meitä muistetaan niillä makoisilla sattumilla: tänään juhlapäivän kunniaksi lippispäinen jäätelöauton kuljettaja toimitti pikavauhtia jälkiruokaherkut myös 1B:n satutuokioon.  Maukas päätös touhukkaalle viikolla!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Trevligt veckoslut för alla!

Ps. Tervetuloa vanhempainiltoihin maanantaina 1.9. 

Lisätietoja Wilmassa😊

perjantai 15. elokuuta 2025

Terveisiä Kuution kulmilta ja käytäviltä!

Välituntipihan kiipeilykaruselli on ihan hitti!
Iloisia terveisiä Kuutiosta! Valtaisa urakka takanamme: satojen muuttolaatikoiden ja kymmenien rullakoiden  pakkaaminen ja purkaminen hoidettu. Uudet tilat varustettu ja sisustettu, helpottuneet opettajat ja oppilaat koulutiellä työn touhussa. Hyvä me ja suurkiitos Sari-reksi!

Kuution kulmilla ja käytävillä pyörii nyt yhteensä 750 oppilasta kahdesta koulusta ja heidän opettajansa. Me pynkkiläiset olemme 2. ja 4. kerroksessa, ja väliin jäävässä 3.kerroksessa majailee Maunulan koulu. Melkoinen organisointi aikataulujen, työjärjestysten, välituntien, ruokailujen, kännykkä- ja kenkäkäytäntöjen kanssa, ja vieläkin kokonaisuutta hiotaan ja säädetään niin, että koulupäivät ovat jatkossa mahdollisimman toimivia, turvallisia ja viihtyisiä kaikille.

Muuttohommat tutussa komennossa
Kun muuttofirma saapui alkukesästä hommiin Pynkkiin, muuttoa koordinoinutta Sari-rehtoria odotti mieluisa yllätys. Kohteen muuttohenkilöstöä ohjaili koulumme entinen oppilas Unto. Nyt kyllä pärjättäisiin! Untokin oli ottanut tehtävän mieluusti vastaan: tuttu talo ja tuttu reksi. Tämä hoituu!
Unto oli kuin kotonaan
muuttohommissa.
Lähes kaikki pakattiin mukaan. Myös rakas legendaarinen opettajanhuoneen pöytämme purettiin hellävaroen kuljetusta varten ja hienoltahan se näyttää ja tuntuu uudessa paikassaan! Sekin pääsee kunnostettavaksi ennen perusparannuksen valmistumista ja seuraa mukanamme uusittuun koulutaloon.
Sitten päästiin töihin
Opettajat aloittivat oman lukuvuotensa pari päivää aikaisemmin kuin oppilaat. Ihanan valoisa ja tilava opettajainhuone tuntui heti kotoisalta, ja jotkut  sanoivat, että eivät lähde täältä enää koskaan! Kuusenkerkkämaljojen jälkeen alkoi yhteissuunnittelu, muuttolaatikoiden purkaminen ja luokkien laitto opetuskuntoon

Tervetuloa kouluun! Välkommen till skolan!
Uudet ekaluokkalaiset purjehtivat koulukuutioomme kuin vanhat tekijät. Toisin kuin meillä muilla, eipä ollut heillä mitään poisopittavaa, joten sisäkenkärutiinit ja kaikenlainen kerrosten välinen seikkailu on ollut heille kevyttä keittoa! Tänä vuonna koulussamme aloitti huikeat 53 ekaluokkalaista! Siitä puolet opiskelee suomi-ruotsi-luokalla, joka on Pohjoismaisen yhtenäiskoulun historian toinen kaksikielinen luokka.
Pihalla tavattiin opet ja uudet luokkakaverit
ensimmäisenä aamuna. 
Perjantaiaamuna taivaalta valtoimenaan suihkunnut sade ajoi perinteisen aapistenjakoseremonian muutaman minuutin varoajalla kouluravintolaan. Vaan sehän sujui viilipyttymäisten koulutulokkaidemme kanssa sutjakasti. Ruokalaan tapahtumaa seuraamaan mahtuivat ykkösten kotijoukot ja kakkosluokkalaiset. Kuudesluokkalaiset muodostivat pitkän ja jännittävän hämyisän kunniakujan, jonka katveesta  ekaluokkalaiset saapuivat vastaanottamaan ysiluokkalaisilta ensimmäisen koulukirjan eli aapisen. Samalla jokainen lakitettiin tyylikkäällä keltanokkalippiksellä, joka on kuin huipputärkeä huomiovalo liikenteessä.
Ekaluokkalaisia putkahteli kutosten kunniakujasta
tasaisena virtana ysien huomaan.
Ekaluokkalaisten opet ja ohjaajat kukitettiin auringonkukin.
Kolmoset seurasivat tapahtumaa 2.kerroksen ikkunoista. He
vastaanottivat luokkiinsa saapuneet pikkuykköset mahtavilla
aplodeilla.
Ja nyt on takana koulupolun ensimmäinen kokonainen kouluviikko.  Satunnainen toimittaja kävi iltapäiväkerhon välipalapöydässä kyselemässä tulokkaiden tunnelmia seitsemän koulupäivän jälkeen. 
Innostuksen ilmapiiri oli havaittavissa runsaista puheenvuoroista:
-Jännitti hyvällä tavalla, olin innoissani.  
-Lisää tehtäviä ja uusia juttuja!
-Ihan ok, kivaa. On opittu jo vähän ruotsiakin.
-Pelotti ja jännitti, mutta se meni pois. 
-Keinut on mahtavat! Ja kohta tulee vielä uusia laitteita!
-Kiva, kun leikkivälineet on uusia.
-Ensin kyllä jännitti, mutta nyt on IHANAA!

Myös Pailan iltapäiväkerhon ohjaajat hymyilivät tyytyväisinä: ihanat, väljät,  toimivat tilat kerhon 47 lapselle.
Välipalahetki  ip:ssä.
Ensitöikseen Eka A-luokka askarteli
Ystävyyden siilin opettajansa Inka Perokorven
 johdolla. Siinä on kirjaimellisesti jokaisen sormet pelissä.

Eka Beessä syntyi omat perjantaibailut: molempina perjantaina
kouluviikko on päätetty Bara bada bastun tahtiin!
Yläkoululaiset uuden edessä
Yläkoulu aloittivat uuden lukuvuotensa leppoisalla yhteistoiminnalla.  Kasien ja ysien aloituspäivä sujui  perinteisesti kisailujen merkeissä, kun taas seiskat pääsevät Kakkoselle päiväksi tukareiden kanssa elokuun lopussa.
Yläkoululaisilla lienee ollutkin eniten totuttelua. Koulun johtokunnan linjauksen mukaisesti puhelimet lähtivät myös välitunneilta, ja tauoilla onkin aikaa vaikka mihin. Omaa vanhaa koulutaloa ainakin seiskaluokassa hieman kaipailtiin, - uudet tilat kun tuntuvat vielä sokkeloisilta. -Aivan kuin olisi parkkitalossa tai hotellissa, tuumailivat nuoret. Ja kelloja! Niitä tarvitaan  kuulemma lisää, jotta ymmärretään ajankulku. Puhelimesta kun ei voi enää aikaa tarkistaa. Toisaalta tilojen mukanaan tuoma rauhallisempi tunnelma miellyttää. 

Sommarminnen från klasserna 2A och 2B
Kakkoset ovat aloittaneet uuden lukuvuoden kesämuistoja jakaen ja ahkerasti työskennellen. Sattuipa toisessa luokkassa jopa hetki, kun ope liikuttui lähes kyyneliin hienosta työrauhasta. 🥹🫶🏻
Uudessa luokassa ihastusta on herättänyt muun muassa suuret ikkunat ja vanha kunnon liitutaulu!

Uudet  tilat ovat tokaluokkalaisten mielestä mukavat. Tilat ovat valoisia ja siistejä, ja koulussa on paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa.
Soliga sommarminnen!
Tavataan vanhempainillassa!
Tervetuloa koko koulun yhteiseen vanhempainiltaan maanantaina 1.9. Aloitamme yhteisellä osuudella klo 18 auditoriossa, minkä jälkeen siirrymme kotiluokkiin. Tapaamisiin silloin😊

Hyvää lukuvuotta 2025-26!

Gott nytt läsår!